perjantai 22. elokuuta 2014

Yhdessä, melkein.. Superia silti


Kaksi viimestä päivää on mennyt yllättävän äkkiä. Mutta silti tuntuu että "vasta" 2päivää minimiesten syntymästä on takana. Rankinta on ollu olla erossa.
Pienen helpotuksen on kuitenkin tuonut se, että tiedän poikien olevan hyvässä hoidossa. Josseipa erinomaisessa!
Nyt minimiehet pääsee pois tehohoidon osastolta ja päästään yhdessä viettämään aikaa synnyttäneiden osastolle. <3 pian päästäänkin jo kotiin isompien miesten kanssa. Voi kulnka jo odotan sitä, vaikka monet jankkaa:nauti nyt vielä ja otavrauhassa kun voit!!"
Totta kai, mutta Kova ikävä jo alkaa vallata osan musta. Nyt kuitenkin otetaan rauhallinen ja varma alku ihan jo sektionkin takia, ei ne miehet sieltä kotoa mihinkään karkaa <3


En voisi enempää olla tyytyväinen henkilökunnan työhön. Tehohoidon puolella pojat sai kaiken mahdollisen huomion, läheisyyden, hoidon... Kaikki!
Synnyttäneiden osastolla, vaikka minit ei oo mun kanssa edes ollu, oon saanut niin ihanan vastaanoton ja huolenpidon,  että enempää ei voisi toivoa. 
Nyt kun siirrytään yhdessä sinne alas, tulee mun niin ikävä tätä yläkerran hoitohenkilökuntaa. Ja kun alhaalta täytyy lähteä, jään varmasti kaipaamaan kaikkea mahdollista, vaikka oma koti kullan kallis <3

Blogi on päässy ihan uusiin ulottuvuuksiin, kun postailtua on tullut läges jokapäivä nyt. Tästä on alkanu muodostua jo tapa, hauska sellainen. Nyt kun meillä siis on vielä aikaa muutama päivä minien kanssa, ottaa rennosti, ennen kuin legotornien kolina, pikku autojen pärinä ja isovelit antavat päiviin touhua, ehditään hyvin postailla toiveita.  :) 

halauksin suurperheen super onnellinen super(?) mamma! Ääh.. Ihan superia!! :) <3





12 kommenttia:

  1. Nyt alkaa heräämään täälläkin vauvakuume kaikista sinun ihanista sanoista ja kuvista ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 koitahan nauttia vielä hetki, vaikka helppoa se ei sun oloilla ole :/
      Voin kertoa, että pian on sielläkin maailmab paras palkinto sylissä ja olot on historiaa :) <3

      Poista
  2. Voi ku ihanaa että pääsette yhteen :)

    VastaaPoista
  3. jos ehdit/jaksat niin voisit kertoa vähän sun kokemuksia ja tuntemuksia VKS:an henkilökunnasta, tiloista ym. miten sua kohdeltiin, olitko tyytyväinen kaikkeen, millasia lääkäreitä ja kätilöitä? oliko paljon opiskelijoita? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) voisin heti illalla kirjottaa omista kokemuksista :) oletko itse tulossa A4? :)

      Poista
  4. Hienoa, että siellä(kin) on mahtavaa henkilökuntaa! :) Koen, että minunkin hoitajat sekä tietysti vauvojen hoitajat myös ovat/olivat tosi ihania ja huolehtivaisia! Millon sinä ja minimiehet pääsette siis kotiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis kyllä ihan hanurista jos tälläisessä tapauksessa olis p****at hoitajat ja olot.

      Me päästään todennäkösesti sunnuntaina, viim. Maanantaina kotio :)

      Poista
    2. Onko teille puhuttu mtn alustavaa kotiutumispäivää? :) kuinka teidän pikkuset jaksaa? Paljon terkkuja minimiehiltä teidän pikkusille :) ei tullu paljoa ikäeroa meidän kaksosille. ;)

      Poista
    3. Juu A4 ollaan menossa :)

      Poista
    4. Onnea :) täällä onkin nyt aikamoinen ruuhka :/

      Poista
    5. Ei tullut tosiaan eroa paljoa ♥ Meidän kotiutumisesta ei ole ollut varsinaisesti puhetta ajankohdan kannalta, mutta toki mainittu on, että sitten kun molemmat osaa syödä pullosta ja/tai rinnasta, painoa on noin 2kg, vatsat toimii, lämmönsäätelykyky pelittää jne. niin sitten on kodin aika :) Tänään saatiin molemmat pois monitoreista, joilla seurattiin pulssia, hengitystä ja saturaatiota :) Nenämahaletkuun menee vielä osa maidosta, osa pullon kautta. Nyt vaan painoa lisää ja syömisharjotuksia!

      Poista