maanantai 31. maaliskuuta 2014

laiska vai EI laiska. + rv15+

On se kumma kun ei kuulumisia ehdi kirjotella. Koneella on tullu oltua todella vähän, koska kroppa on näyttänyt suhteellisen vihreetä valoa lähipäivinä. Ihan täysin ei vielä kondiksessa olla, koska kuvioihin (tietenkin!) tulee aina uusia ei niin kivoja juttuja.  Mutta niistä en sen tarkemmin ajatellu kirjotella :)

Viime viikolla neuvolassa kaikki oli hyvin. Sairaslomasta oli jo puhetta, koska väsymys kuullemma näkyy jo päälle päin. En kuitenkaan kokenu sitä ihan vielä tarpeelliseks. Aijon tsempata töissä nyt vielä niin kauan kun mahdollista. Onneks vapaapäivät on keksitty :)

Hemoglobiini se vaan junnaa samassa, ja lisä rautaa olis tarkotus alkaa syödä nyt piahkoin. Ei kuullemma vielä oo niin matala että tarttis, mutta se on vaikee saada nousemaan, jos pääsee oikeen matalaksi.

Masu asukeilla kaikki oli hyvin. Kovat oli bailut ja sykkeet huiteli n150 luokkaa molemmilla. Ens kerralla olis lääkäri aika ja toivon todella että se ei anna minkäänlaista tuomiota. Olo kun ei oo aina mikään mukava.

Viime päivinä tuntuu, että on saanut paljon aikaseksi. Kämppä on ollu sen näkönen että yllätys vieraat kehtaa kutsua sisälle ja ruoka on ollut ruoka aikanavalmista ja itse tehtyä. Ulko ilmaakin on saanut haukoa oikeen urakalla, kun sinne asti on kyenny.
Masun kasvu tuntuu hiukan tasaantuneen ja muutenkin alkaa olla sellanen fiilis että tekee mieli hymyillä. Mitä nyt silmät painuu välillä kiinni nukkumattia haaveillessa, mutta silti,elämä alkaa voittaa!!!
Ihan erilailla alkaa nauttia paksuna olemisesta ^^ ja välillä haikeena mietin, että nyt on täynnä jo 15viikkoa. Ihan hurjaa kuinka se aika menee!!

Hurjan kivaa, kun kaikki paidat alkaa näyttää tältä.
Onneksi maha on pyöreä pallo, eikä roiku paidan helman alta niin kuin 60v poikamiehillä. ;)

Ens viikolla olis pitkästä aikaa monikkovalmennus, jossa saa taas hyvät naurut ja jutut aikaseksi. Vertaistuki on kyllä kumma juttu..


perjantai 21. maaliskuuta 2014

operaatio masu

Täällä päin alkaa jo antibiootit olla syötynä ja korvaa ei enään särje. Mutta nyt kuvioon on tullut ihana yskä. Lääkäri kyllä varoitteli siitä, mutta eiköhän tämän kanssa nyt jaksa muutaman päivän.

Tänne päin muuten kuuluu samaa kun aikasemminkin. Pirun kovaa väsymystä ja ajoittain todella kuvottavaa olotilaa.Masu kasvaa vauhdilla ja vaatteet alkaa olla jo napapaita luokkaa.
Onneks kirppiksiltä on tehny hyviä löytöjä. Pitkiä toppeja, paitoja, housuja yms.. Ei viittis ihan kaikkia omia venyttää äärirajoihin, kun olishan niitä kiva käyttää vielä sitten joskus hamussa tulevaisuudessa ;)

13+3


Puntarille en oo nyt hetkeen uskaltautunu. omat housut menee kyllä jalkaa, mutta tuo rantapallo kun ei anna yhtään mahdollisuutta vetää itseensä kasaan, ei ne housut mee tietenkään kiinni. Mammahousut onkin ollu jo monta viikkoa tämän kropan paras kaveri.
Tänään olis pitkästä aikaa neuvola ja saa vähän tietää missä mennään ja mitä sinne masuun kuuluu. Meidän kunnassa kun on (miettikää!!?) mahdollisuus ultraan äitiysneuvolassa käyvillä, saa nähdä pikkusia monen monta kertaa odotuksen aikana! Ihanaa, koska jotenkin on ressannu ihan erilailla nyt kun yhtä odottaessa. Onhan viime ultrasta jo aikaa ainakin melkeen 2viikkoa ;)
Neukkutäti heti ilmoitti ensimmäisellä käynnillä, ettei yleensä monikkoraskauksissa ala arvuuttelemaan sydänääniä moneen kertaan doplerilla ja minäkös innostuis! Kuka äiti nyt ei haluaisi nähdä ja kuulla että pikkuisilla on kaikki hyvin?
Toki ei varmaankaan nyt ihan joka kerta ultrailla, mutta useammin kuitenkin!

Monikkovalmennuksessakin käytiin miehen kanssa. Meitä oli jopa 5monikko odottajaa paikalla(meidän mukaan lukien). Todellista odottaja lukua näillä seuduillahan en sitten tiedä? Mutta aika "hurja" luku, kun kaikki oli kuitenkin suhteellisen samoilla viikoilla, jos ottaa huomioon että vuodessa monikkolapsia syntyy n.850perheeseen. Valmentajatkin sanoi, ettei oo niiden aikana ollu vielä näin montaa osallistujaa samaan aikaan :)
Oli mahtava saada jakaa ajatuksia ja kysymyksiä kurssin vetäjille, joilla oli jo kaikilla entuudestaan syntynyt lapsia useampi samaan aikaan. Yhdellä jopa kolmoset! Hurjaa! Jopa miehet nauroi välillä niille muiden kokemuksille ja arjen hölmöyksille. :D Kaikkia vippas konsteja sitä kyllä varmaan tulee käytettyä sitten, että asiat saa rullamaan! :)
Itse odotan jo kovasti uutta tapaamista joka on kahden viikon päästä..

Nyt jos uskaltais vähän ottaa pientä suupalaa ennen neuvolaa ja suunnatta sitten hiukan paremmin voivana iltavuoroon.

Ihanaa viikonloppua!!

maanantai 17. maaliskuuta 2014

MIELIPIDE POSTAUS:mikä on hyvä äiti?

Oli pakko tulla vielä kirjottelemaan.
Monenlaisia blogeja lukeneena., huomaa kuinka laidasta laitaan meitä äitejä on. Ja se jos joku on hyvä asia! Miettikää jos me kaikki äidit oltais aina ennen ruokailua leikkipuistoissa ja ostettais vaan luomuruokaa ja käytettäis ekopuuvilla vaatteita lapsille. Mitä ihmettä? En siis missään nimessä väitä etteikö näin toimiva äiti olis hyvä! Päinvastoin, se on äiti omalla suurella sydämellä!

Millainen sitten on hyvä äiti?
Niin kliseiseltä kun se kuullostaakin:jokainen on paras mahdollinen äiti omille lapsilleen!

Mun mielestä hyvään äitiyteen kuuluu  lyhykäisyydessään rajat, välittäminen ja huolenpito!
Mun mielestä siinä ei oo mitään pahaa jos äitiä ei välillä huvita!!
Ja se äiti joka ei ikinä ole korottanut ääntään ilmoittautukoon? Empä usko että kukaan!?
Pitäisikö äidin viettää jokaikinen sekunti elämästään lasten kanssa? Jos kokee sen hyvänä vaihtoehtona niin toki!! Itse olen sellainen ihminen, että otan lapset usein mukaan. Mutta osaan nauttia myös siitä ajasta kun saan laittaa ulko-oven kiinni miettimättä: onko kaikki nyt mukana.
Omaa aikaa kaipaa välillä kovasti, mutta pitäis itse osasta tehdä sen eteen jotain. :)

Kuinka te käytätte "vapaa ajan"? Tai tarvitseeko teidän mielestä sellaista kun on äiti?

Naisia, äitejä, arvioidaan aivan liikaa niiden toimimisesta!
"teikko se käy joka vloppu jossain ilman lapsia, tiekko se ei sitä se ei tätä".
Miksei isi-ihmisille sitten anneta noottia? Itse ainakin olen sitä mieltä, että vaikka perhe pyöritetään ja tehdään yhdessä on miehillä yleensä enemmän "omia juttuja" ja vapaa-aikaa. Vai onko se sitten juurikin siitä kiinni etteivät äidit "uskalla" lähteä lapsiringin ulkopuolelle?
Mitä sitten jos joku äiti tykkää "ladata akut" kavereiden seurassa? Tai mitä sitten jos joku tykkää käydä illalla muutaman kerran viikossa jumpassa? Uskompa, että myös lapset kaipaavat aikaa ilman äitiä!!
pariskunta iltamat. Paljon hyvää ruokaa,juomaa ennen kaikkea seuraa, aikuisten kesken.

Itse koen olevani hyvä äiti! Pidän huolen että lapset saa kulkea puhtaissa vaatteissa ja ruokaa saa ruoka aikana ja muulloinkin. Raitista ilmaa saadaan päivittäin ja lapset saa olla lapsia. Hellyyttää ja rakkautta annetaan päivittäin ja rajat osataan vetää!! Ääni nousee välillä korkealle, mutta se nyt on ihan normaalia.Välillä ei huvita sitten ollenkaan ja välillä taas höllätään ja ollaan kun apinatarhassa.

Millainen on teidän mielestä hyvä äiti? Ja miksi juuri sinä olet hyvä äiti omille lapsillesi? :)

mistä tiedän olevani raskaana?

Ensimmäisenä monille tulee yllärinä(vaikka oliskin toivottu raskaus) kaksi ihanaa viivaa. Ja moni ei usko sitä vielä edes neljän testin jälkeen.

Itse epäilin olevani jo raskaana 2päivää ennen kuin olisi aika tehdä testi. Ensin olin varma, että siskolla ollut tauti on kotiutunut mulle, mutta epäillys raskaudesta oli kuitenkin tosi suuri!
Kuvotus alkoi siis pari päivää ennen plussaa.
Mistä muusta tiedän olevani raskaana?

Vessapaperia menee urakalla.
Huoh, kuinka sitä saakaan kantaa kaupasta!! Harmi ettei mulla oo synttäreitä tässä lähiaikoina, olisin varmasti toivonut lahjaksi vessapaperia. Onneksi yöt saa vielä nukkua suhteellisen hyvin.*Koputtaa puuta*

Hajut yököttää
hyi kamala, en voi sietää esimerkiksi tiettyjä huuhteluaineita, pesuaineita yms.. (Nyt meillä käytössä hajusteetonta :D ja välillä lorautan jtn hyvää hajua mukaan->mielen mukaan;) )
Tuore kahvin haju(nimen omaan haju, ei tuoksu) saa voimaan huonosti. Kahvia on tullut juotua todella harvoin nyt. Ei vaan tee mieli, lähinnä sen hajun takia!

Selkää särkee
Voi kuinka odotankin synnytyksen jälkeistä maidon nousua. NOT! Selkä alkaa jo nyt olla jumissa, kiitos etuvarustuksen!

pakko heti nyt-oire
Oon ollu kyllä aina semmonen että jos saan jonkun idean, täytyy se saada toteuttaa heti ja nyt! Nyt se vaan tuntuu olla vieläkin enemmän PAKKO-OIRE! Näin unta että lähdin parhaan kaverin kanssa reissuun ja mähän sain siitä niin hyvän idean, että soitin sille heti tänään että ootko mukana? Nyt PITÄIS tehdä reissu yhdessä :D Sairasta!? :D Jos jtn hyvää täytyy löytää tästä, oon oppinut laiskottelemaan. Niin kuin kuvasta huomaa, ei meillä ole enään (aina) tavarat suorassa vatupassin kanssa! Oon oppinut suomaan itselleni nyt ja heti lepotauon, jos siltä tuntuu.

Muodottomat vaatteet vai muodottomat muodot?
Oon ollu aina semmonen xs-s kokonen. Nyt alkaa (toki masunkin ollessa jo isompi) vaatteet kinnaamaan. Mutta vaikka joku meniskin päälle, näyttää se ihan kamalalta päällä. Vaikka yrittäis kuinka laittaa tyköistuvia vaatteita on ne kamalan näköset päällä? Tai jos taas laittaa vähän lötrömpää päälle, näyttää kävelevältä tynnyriltä. Josta päästäänkin seuraavaan kohtaan..

Peilikuva huijaa
Muistan kuinka odotin plussan jälkeen sitä että masu alkaa näkyä. Noh senhän alkoi huomata jo vkolla 7 oikeen kunnolla, mutta nautin siitä silti. Kroppa on kuitenkin täysin erilainen kun ennen.
Painoa on tullut nyt 3kk aikana(tänään rv 13+0) 1.5kg, mutta tuntuu ja näyttää siltä että olisin levinnyt jo +5kg. Perse alkaa roikkua ja ryhti valahtaa koko ajan alaspäin. Voi tätä painovoimanlakia! ;)

Jauhopussi on kaatunut naamalle
Siis kuinka paljon sitä poskipunaa ja meikkivoidetta täytyis laittaa että näyttäis "hyvinvoivan väriseltä". Tuntuu että näyttää koko ajan kävelevältä haamulta, kun posketkaan ei punota vaan ovat valkoiset. Voi kun tuo kevät aurinko alkais nyt ottamaan jo "kiinni" ja antais pientä päivitystä. :)


Mikähän ihme meitä naisia vaivaa kun pää sanoo ihan toista kuin oikea peilikuva?
Ja mitä sitten jos on vähän "muhkeampi" odotusaikana? Mun mielestä se on paljon nätimpää kun se että sä olisit kävelevä tikku pallon kera. Toki kiloja ei tarttis tulla urakalla, mutta niin se vaan menee, että kroppa muuttuu! Ja miksi ei muuttuis!?

Nyt päätinkin olla ressaamatta!! Se kuinka se onnistuu tälläselle jääräpää ihmiselle, on hiukan mysteeri! Yritän kuitenkin silti kovasti, lupaan! ;)




Kuinkas te monikko odottajat? Millaista on ollu vointi odotusaikana? :)

torstai 13. maaliskuuta 2014

ei pirulaisen.... parvorokko

Poikien päiväkodissa on ollut jo kauan ovessa lappu "meillä päiväkodissa on havaittu parvorokkoa". Hoitajien kanssa jutellessa sitä ei ole varmuudella todettu poikien omassa ryhmässä.
Mutta kun meidän pojat meneekin monena aamuna ensin toiseen ryhmään, kun oma ryhmä aukeaa vasta klo 7.10, joten tartunta riski on suurempi!

Noh niinhän siinä kävi. Meillä pienemmällä helottaa posket ja lämpö nousi eilen. Yöllä kuumetta oli enemmän kun oli ihan kuuma. huoh! Eipä siinä muuten mitään ongelmaa, mutta parvorokko nostaa keskenmenon riskiä suuresti ja on todella vaarallinen raskaana olevalle.
Yhtään ei helpottanu tieto siitä, kun netissä luki

"Jos olet raskaana ja olet ollut tekemisissä parvorokkoa sairastavan lapsen kanssa, on otettava verikoe. Jos olet raskaana, ja työpaikallasi on useampia parvorokkoon sairastuneita, on otettava sairaslomaa.
kotihoidossa:Lasta ei tarvitse eristää parvorokon takia, mutta suoraa kosketusta raskaana olevien kanssa on ehdottomasti vältettävä."




kuva.

Verikokeissa on käyty, mutta kuinka ihmeessä pystyn olla ilman suoraa kosketusta noin pienen kanssa? Sitä onko mulla itellä ollu joskus parvorokko, ei oo mitään tietoa. Toivon todella että olis ollu niin ei tarvis huolehtia. Sen kun voi sairastaa vaan kerran elämässään.
Jos verikokeista näkyy etten oo sitä sairastanu, saan jonkun vasta-aine piikin, mutta mieltähän helpottaa todella että labra vastauksissa menee viikko -.- -NOT!



Onko siellä joku muu raskaana oleva joka on ollu samassa tilanteessa? Tai onko jollain tietoa että miten nyt pitäis tehdä?

Itse kun miettii niin eipä tässä nyt ole mitään erityistä tehtävissä :D hieno homma!

tiistai 11. maaliskuuta 2014

TOIVEPOSTAUS: Kuinka mies otti kaksosraskauden?

Kaksosraskaus meillehän selvis jo viikoilla 7+4. Sen kamalan oksentamisen ja tippaan joutumisen seurauksena. Siitä voi lukea lisää täältä. Mies oli töissä ja lapset siskolla hoidossa kun itse olin sairaalassa. Terveyskeskuksesta siirtyessä keskussairaalaan, mies kysyi haluisinko että se tulis mun seuraksi. En kuitenkaan kokenu sitä "tarpeelliseksi", kun kerrankin ei oksettanu, teki mieli nukkua 4päivän univelkoja pois.

Kun olin kuullu kaksos uutisen ite, soitin samantien siltä makuulta(noh joo, ehdin nousta ylös :D) ja kerroin suolen olevan suhteellisen normaali, mutta ultrassa näkyi kaksi. Hetken hiljaisuuden jälkeen kuului puhelimestä "MITÄ!?" jep, sieltä on tulossa kaksi. Hiljaisuus valtas puhelun ja hetken päästä mies kysy oliko kaikki kuitenkin hyvin, kun olin voinu niin huonosti. Kaikki näytti olevan juuri niin hyvin kuin niillä viikoilla voi olla. Hiljasuus valtas kyllä auton, kun mies tuli hakemaan mua sairaalalta yöllä.

Tänä päivänä odotetaan jo kovasti pikkusia. Toki välillä huonoina päivinä tulee molempien suusta niitä "Kuinka ihmeessä sä ajattelet että me pärjätään pian" yms.. mutta onneksi sekin on aikalailla semmonen sammakko, ettei sitä ajattele sanovansa edes tosissaan.

Tiedän että T on paras mahdollinen isä meidän kaikille lapsille <3 Enempää ei voisi toivoa <3
Jos jotakin on onnistanu niin mua ja lapsia <3 ja toki itse isimiestä! Eipä kovin moni mies saa kokea tälläistä rakkautta ja rikkautta elämänsä aikana <3 PUS!


maanantai 10. maaliskuuta 2014

ultra kuulumisia

Näin alkuun.. MEIDÄN SYDÄMET ON SULATETTU <3

Tänään, vihdoin, oli kauan odotettu ultra. Vietiin pojat aamulla hoitoon mun isovanhemmille ja suunnattiin miehen kanssa kohti keskussairaalaa. Voin kertoa että jännitti enemmän kun synnyttämään mennessä. ;)

Odottaessa mittailtiin molempien verenpaineet ja rehellisesti kerrottuna, en edes muista mitä ne näytti? Sen verran muistan että ihan hyvät oli molempien arvot. Pulssi tais olla eriluokkaa :D ?
Hassua kuinka sitä jännitti niin kovasti. Onneksi se osottautui vaan hyväksi <3

Meidän pienet vastas hyvin viikkoja, 12+1. Laskettu pysyy siis samana, joka on 22.9.2014.

Ylhäällä A ja alhaalla B <3
A vauva oli rauhallinen tapaus ja kääntyi heti niin että lääkärit sai ultrattua kaikki mitata. Sukupuoli jäi vielä hiukan epäselväksi, koska näillä viikoilla sitä ei nää vielä niin selvästi, että uskaltaisi lähteä  mitään veikkaamaan. Onneksi me kaikki jaksetaan odottaa ens ultraan ja nähdään sitten ehkäpä mitä sukupuolta A edustaa <3 pusut A:lle <3 Pakko todeta, että mahtavia kuvia nykypäivänä saa. eihän tässä oo pian mikään ylläriä, kun vauvatkin voi nähdä näin hyvin, näin pienillä viikoilla <3 ihanaa..

Meidän x A <3


Toista maata oli sitten vauva B. Samanlainen vilivilperi kun nuorempi, tuleva, isoveljensä. Mittoja ei saatu mitenkään päin kun herra päätti vispata edes takasin. Ja kyllä!! Poika lupausta se näytti vahvasti. Miehen kanssa samaan hengenvetoon todettiin" tuo on kyllä selvä poika" johon lääkärit totes jotain  " No niinhän se näyttää" :D  Vielä ei kuitenkaan uskalla olla ihan 100% varma tästä, mutta vahvasti siltä näyttää. Suukot vilivilpertti B:lle <3
Kuvastakin huomaa ettei ihan onnistunut saada parasta mahdollista tilanne kuvaa :)

Nyt vihdoin on pieni murheen kryyni tippunut pois kyydistä. Oli ihana nähdä, että masussa kaikki on hyvin ja pikkuset kasvaa samaa vauhtia. Epäidenttisyys vaan varmistui, koska väliseinä oli niin vahva. Istukka oli A vauvalla takana ja B vauvalla edessä. MAhtava mahtavaa mahtavaa! Ei muuta voi sanoa.
Meidän vilpertti poika(?) B <3


Ihanaa alkavaa viikkoa joka ikiselle tuntemattomalle ja tutulle <3

<3:lla todella onnellinen äiti

torstai 6. maaliskuuta 2014

wau.

turhaakin turhempi postaus, mutta oli pakko jakaa tämä.
Yleensä tykkään enemmän suomalaisesta. Oon niin armottoman huono englannin kielessä, enkä jaksa kuunnellessa miettiä sanoja. Tässä kipaleessa iski heti kaikki muut kun sanat. Nitä kuitenkin nyt usein kuunnelleena.. sanaton!
pitkästä aikaa radiosta tuli hyvää musiikkia!
pitkästä aikaa ihan uutta(tai mulle uutta). Tuntuu että siellä soi samat laulut päivästä toiseen.
Tykästyin heti! Nyt vielä muutama luukutus ja nukkumaan. Huomenna palaillaan :)

http://www.youtube.com/watch?v=DzD12qo1knM

Mitäs tykkäsitte? vai tykkäsittekö ollenkaan?
Millaista musiikkia te kuuntelette?

mitä meidän sairastuvalle?

Kiitos todella paljon kaikille jotka laitoitte sähköpostia tai kommentoitte täällä bloggerin puolella. Yritän  ehtiä vastailla suuntaan jos toiseen! :) Uskompa että pärjään ilman facebookin kirppis sivuja, koska tätätkin kautta kaupanteko näyttää onnistuvan paremmin kun hyvin.

Mitäs meille kuuluu? Noh eipä todellakaan mitään kovinkaan mahtavaa! Viime viikon flunssa otti taas otteen ja kipeenä ollaan jälleen. Tiistaina kävin yhdessä kokouksessa töiden puolesta ja sainkin pian viestiä mieheltä kotoa, että pienempi poika valittaa korvia. EI OO TOTTA! n. 5vko sitten sillä oli edellinen tulehdus. Ja vaikka kitarisat on poistettu niin siltikin tää kierre jatkuu? Monta kuukautta meni hyvin ettei ollu mtn.
Tulin kotio ja lähdettiin terveyskeskukseen. Saatiin ihana vastaus luukulla "menee ainakin 2tuntia". Isompi poikakin halus lähteä mukaan lääkäriin, joten kun pojilla ei muuta "vaivaa" ollu kun korvien harominen, suunnattiin ABC:lle syömään. Siellä menikin äkkiä 2tuntia ja pojat ehti hetken leikkiäkkin siellä.
Tultiin takas tk:seen ja luukulla kuului" teitä ennen on 5". Ei osattu sanoa kauanko menee, joten ei muuta kun leikkihuoneeseen leikkimään pöpöleluilla. Saatiin odottaa TAAS 2h! Pojat alko olla jo kierroksilla siinä vaiheessa kun kello löi 20.30.
Vihdoin lääkärille... molemmilla pojilla korvatulehdus ja pienemmällä vielä krohinaa keuhkoissa.
Sattui hyvin, että meidät otti vastaan sama lääkäri joka laittoi mut silloin viime kuussa tippaan. Sainkin samalla lisää pahoinvointilääkkeitä reseptillä ja kattottiin myös mun "tilanne". Itellä ylätieinfektio ja sairaslomaa muutama päivä. Onneks nyt on perään vielä monta vapaapäivää, joskos tää tauti lähtis! Ainakin olin luottavainen vielä eilen kun menin nukkumaan.. kunnes...
Heräsin yöllä niin kaameaan korvasärkyyn!! Nyt ymmärrän lapsia jotka vain huutaa korvakipua. Nyt ymmärrän kun ihmiset joilla on korvakipee, ovat todella kipeitä ja KIUKKUSIA! Mä en pysty edes röyhtästä ilman että korva tuntuu halkeavan.
Aamulla marssin tk:seen (tullut tutuksi viime aikoina!) ja jepjep.. korvatulehdus mullakin! Mies totes että mä oon kun yks lapsista, kaikki samat taudit! :D Nyt on mullakin tipat ja toivotaan että tää todella oli viimenen "vastoinkäyminen".

meidän pienempi korvapotilas nukahti lattialle <3

Jottei nyt menis ihan valittamiseksi niin hyvääkin on ollu tänään. Olo on ollut niin kuin "tavallisella, normaalilla" ihmisellä. Minkään näköistä kuvotusta ei oo ollu ja vaikka aamupalakin venyi todella myöhälle lääkärissä käynnin takia, ei alkanu silmissä näkymään tähtiä ja juoksu askeleet vessan suuntaan olivat jossain ihan muussa osoitteessa!!

Näkymä.

Te monikkoraskauden kokeneet, kuinka isoksi teidän masu on kasvanut(sf?). 
Ainahan alussa masu ottaa spurtin, ja vielä helpommin kun on ennestää ollut raskaana/pienellä välillä, mutta välillä kauhistuttaa ensi kesän olot, kun masu alkaa olla jo nyt todella hyvän kokoinen. :) Ei sillä väliä minkä kokoinen ja näkönen musta tulee, vaan se miten kestä läpi koko kesän 2pientä masussa ja 2pientä täällä jo meidän kanssa :)


Maanantaina meillä olis kauan odotettu ultra <3 Tänään silti vielä lepäillään ja ehkäpä viikonloppuna uskaltaa keksiä jtn.

Postaus ideoita otettaan vastaan enemmän kun mielellään! :)

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

OSTETAAN ja ETSITÄÄN

minä kun en facebookkia omista, en voi kirppis shoppailla niiden sivuilla. Voisin yrittää tätä kautta saada jtn mahiksia löytää tavaroita. :)
Nyt oliskin hakusessa pieniä vaatteita (semmosia neutraaleja) ja muita lasten tarvikkeita :) kaikkea kun ei kannata ihan vasta syntyneille ostaa uutena ja ite muutenkin suosin kirppis juttuja :)
Jos löytyy kaksinkappalein jtn, sen kivempi. Luulempä että ite kategorioidun niihin monikko äiteihin, jotka tykkää laittaa samanlaista päälle lapsille. ;) Se jääkin nähtäväksi mitä mieltä meidän epäindenttiset on. Jos ne päättääkin olla erisukupuolta keskenään, tulee lastenvaate kriisi tälle äidille ;) heh...

Jos sulta löytyy jtn, niin laita sähköpostia tulemaan tai kommentoi viestiboksiin :)
sanna.somppi@suomi24.fi