Osasto elämää(synnytyskertomus)kyyneleitä ja onnea

Nyt elellään jo sunnuntaita. Tiistai illasta saakka mun "koti" on ollut sairaala. 

Tiistain päivä aloitettiin ultralla ja silloin alkoi suhteellisen säännölliset supistuksen. Oli niiitä jo viikko takaperin ollu, mutta vaan iltasella. Nyt niitä kuitenkin tuntui tulevan tiheeseen tahtiin. 

Lääkäri antoi meille sektio ajan ka totesi että kyllä me aikaisemmin nähdään!

Olin helpottunut, mutta samalla huojentunut. 

Lähdettiin kotiin ja supistuksia otettiin oikeen urakalla vastaan automatkalla.

Kotona paikat kuntoon ja sapuskaa naamaan. Supistuksia pysty kellottamaan 5min välein. Lääkäri kehotti heti soittamaan jos tuolla välillä niitä tulis tunnin. Nooh... Niitä oli tullu tunti..puoltoista.. Kunnes mä sitten soitin! 

Arvatkaa vastasko kukaan? No ei :D

Ei kuitenkaan iskeny paniikki, koska pystyin ihan hyvin olla(vaikka kipeää kyllä vähä teki ;) ). Soitin uudestaan, eikä taaskaan kukaan vastannut?! Soitin vielä kolmannen kerran.. Vaan ei :D

Edelleenkään ei iskeny paniikki (kaikilla muilla kyllä näytti olevan jo kiire synnärille mun puolesta :D --Krista oletko toipunut? ;) ). Ajattelik etttä odotellaan hetki ja sitten jossei kukaan vastaan lähdetään käymään vähintäänkin näytillä :)

Klo 21 tultiin synnärille. Ihana kätilö otti meidät vastaan ja lääkärikin ultras virlä varmuudeksi tarjonnat. Koska supistuksia piirtyi edelleen säännöllisesti käyrille, eib ollu vaihtoehtoa kun jäädä osastolle. Käyrää sieltä ja käyrää täältä. Piikkiö sinne ja piikkiä tonne. 

Lääkäri MÄÄRÄSI mut sektio valmiuteen, joten mitään ei ollut lupa laittaa suuhun. Luojalle kiitos olin syönyt kotona kunnon iltapalan ennen lähtöä :D

Supistukset lopahti hiukan piiikkien jälkeen. Iski epätoivo!! Vieläkö tämä jatkuu... Odottelua odottelua.. Ja sen perään supistelua ja taas odottelua. 

Kätilö sanoi että leikkaus tehdään yöllä jos tulee akuutti tarve, muuten odotellaan aamuun. 

Todella? Aamullako meidän pienet on täällä? -kyllä!!

Koska kroppa oli jo niin valmis ja synnytys läheni koko ajan, sekä mineillä oli kaikki edellytykset jo syntyä, ei ollut mtn syytä miksi leikkausta ei voisi tehdä. 

Mies lähti muutaman sadan metrin päähän kaverillensa yöksi, jos sattuisi että  saliin tulisi asiaa jo yöllä. Mumma jäi meille yöksi isompien jätkien kanssa. Kiitos Mumma<3

Arvatkaa nukuinko? Noh en!! Silloin tällöin torkahdin. En usko että kukaan muukaan nukkui tuona yönä, kun puhelin mulla piippas jatkuvasti? :D

Aamulla vuorot vaihtui ja sain jälleen aivan ihanan kätilön. Vaikka sektio harmitti ja jollain tapaa jopa pelotti, en kokenu tässä vaiheess enään mtn sellasta?! Hoitajat kertoi koko ajan mitä tehdään ja miten edetään. 

Mies saapui aamulla klo 8, koska leikkaus saliin päästäisiin heti kun siellä olisi meille "tilaa". Klo 9 tultiinkin kertomaan että nyt olis meidän vuoro. 

Sali oli täynnä ihmisiä. En edes ehtinyt laskea kaikkia vaikka aloitin kyllä ovella 1,2,3,4.... :D pientä hermoilua havaittavissa? 

Yksikään piikki tai mikään muukaan ei tehnyt kipeää. Ainut ällöttävä tunne oli jossain vaiheessa oksentaminen. Tuli ihan alkuraskaus mieleen. Etoi niin lujaa että teki ihan vaan jo sen takia mieli oksentaa. Kuullemma täysin normaalia juuri siinä vaiheessa toimenpidettä. 

Mies oli ihmeen tyyni. Koko leikkauksen ja räpsi kuvia meidän mineistä kun ne tulivat maailmaan<3

Pojat syntyivät tosiaan samalla minuutilla klo 9.46. <3 herra a pääsi mun syliin kursimisen ajaksi ja herra B lähti isik kanssa ottamaan hiukan apua hengittämiseen. Kaikki oli kuitenkin molemmilla hyvin <3

Heräämössä olin jo klo 10. Ja pois sieltä pääsin klo 13 aikaan. 

Leikkaava lääkäri oli enemmän kun osaava. Kertoi koko ajan mitä tehdään ja missä mennään. Haava on niin pieni, että en jaksa vieläkään uskoa miten päin se on meidän minit tuosta pienestä reiästä/viillosta kiskonu.

Haava ommeltiin jatkuvalla langalla, joka sulaa itsestään. Näillä näkymin haava näyttää kuullemma (hoitajien ja lääkärien mielestä) täydelliseltä. Toivotaan että parantuminen jatkuu myös täydellisesti. 

Mies oli ollut poikien kanssa keskolassa koko mun heräämössä olo ajan ja napsinut paljon kuvia. <3 voi luoja kuinka suloisia ne oli!!

Keskolassa pojat oli 2päivää. Toisen päivän mun hb n takia. Nyt ollaan oltu yhdessä jo pian 3päivää. Minit on enemmän kun tyytyväisiä ja ovat yllättäneet meidät kaikki reippaudellaan. Ruokaa menee enemmän kun lakisallii ja kaikki on muutenkin just eikä melkeen niin kun pitääkin :)

Oma toipuminen on ollut huippua. Jalkeilla olin jo perjantai aamuna :) ja täällä sitä köpsötellään pitkin käytäviä minien kanssa. Eihän tässä nyt mtn maratonia vielä juosta pitkään, eikä se oo haaveenakaan!!

Huomenna siis päästään jo kotiin. Voi kuinka kaipaankaan jo omaa sänkyä. Sitä kun joku kuorsaa ja puhuu unissaan vieressä. Sitä kun joku tulee aamulla ja huutaa "äiti mun on pissähätä". Sitä kun aurinkopaistaa makkarin ikkunasta ja hetken päästä tuoksuu vasta keitetty kahvi. Lelut lentää ja ääntä on enemmän kun tarpeeksi!! 

Nyt lisänä meillä on kaksi tuhisijaa tämä kaiken keskellä. 

En vois enempää olla kiitollinen<3 

Meillä on maailman reippaimmat lapset. Ne on jaksanut olla isin ja äitin rakkaita, vaikka äiti on ollut enemmän tai vähemmän se "ei niin kiva"-mutsi (yrjöömisen ja kaikkien muiden oireiden takia) ja isi muuten vaan äreänä kun äitiä on kiukuttanu hormoonipäissään. 

Meillä on maailman parhaat sukulaiset, jotka on halunnut olla apuna enemmän kun olis edes ikinä tarvittu. Kiitos kiitos kiitos <3

Ja mulla on maailman paras mies!!

Mies joka on jaksanut mua tän ihanankamalan raskaus myrskyn. Vaikka suukkoja ei olla juurikaan jaettu viimepäivinä, se ei mua haittaa<3 

*Onnenkyyneleet kastelee näytön*<3 Tähän on hyvä lopettaa.