sunnuntai 10. elokuuta 2014

joko nyt..?

Täällä alkaa päivät vähenemään tämän raskauden suhteen. Silloin ekaa odottaessa, sitä kauhisteli lasketun lähestyessä että "miten ihmeessä tiedän koska meidän täytyy lähteä?"
Kätilöt ja lääkärit vaan sano että "sitten kun et pärjää enään kotona". Mistä tiedän koska en pärjää? En mä halua kotiin synnyttää? Voih kyllä sen tietää.. Turhaa sitä ressas ja mietti silloin ekaa odottaessa että ehkäpä nyt.. tai nyt.. tai ehkä nyt?

Toisen kanssa muistan kuinka kävelin viimeiseltä neuvolakäynniltä kotio. Viikkoja oli kasassa tuolloin 39+2 ja matkaa kotiin supistusten saattelemana oli n 2-3km. Muistan kuinka tiesin heti, että tänään se on menoa. Esikoinen vietiin vasta illalla klo 20 aikaan mummilaan hoitoon, jonka jälkeen tultiin vielä kotiin. Lähteminen synnyttämään ei ollut läheskään niin jännittävää mitä ensimmäisen kanssa. Mies meni vielä nukkumaan ja mä muistan kuinka söin esikoisen yhden joulukalenterin tyhjäksi supistusten lomassa :D Sairaalaan mentiin klo 22 aikaan ja pikkuveikka syntyikin jo 00.29.

Nyt kun masussa köllöttääkin kaksi yhden sijasta, en enään ole varma tiedänkö koska mun täytyy lähteä??!!?? Lääkärit ja neuvolatäti on painottanu alusta saakka, että jos supistuksia alkaa tuntua kunnolla täytyy käydä näytillä. Niiden ei tarvitse olla edes sitä "sitten kun et kestä enään "-luokkaa, vaan pelkät säännölliset supistuksen kuullemma riittää näytillä käymiseen/jäämiseen.

Nyt onkin ollu jo 2 päivää kun supistuksia  tuntunu oikeen kunnolla. Ei mitään säännöllisiä edelleenkään, mutta kovempia mitä ennen. Nyt on saanut alkaa ottaa "kiintopisteen" ja hengitellä :D
Ehkäpä ne pikkuset alkaa jo tarvita pikkusen enemmän tilaa?! <3

Pienen murheen kryynin nostaa itelle myös A herran tarjonta. Hän kun on päättänyt pidättäytyä siinä perätilassa, on automaattisesti ainut  synnytystapa sektio. En halua että leikkaus saliin tulee akuutti kiire, vaan sen takia että mä oon yrittänyt kärvistellä kotosalla??
Toisaalta, nää olot voi alkaa vaan nyt paaaljon aikasemmin, koska oma kroppa on kuitenkin jo todella kovialla. Onneks viikkoja on kasassa huomenna jo 34+0 ja meidän minitkin on jo niin hyvän kokosia, että nyt ei sais ressata sen puolesta ollenkaan.

Nooh ...onneks synnärillä on linjat auki 24/7. Tänään siis sinne illalla soitto jos olot alkaa näyttää taas samaa valoa mitä menneet pari päivää. :)

Nyt ainakin olo on mitä mahtavin. Heräsin hetki sitten pikku päikkäreiltä. Isommat miehet oli lähteny ja pienempi jäi vielä nukkumaan. :)



Kuinkas teillä muilla on menneet päivät ennen synnytystä? Onko kroppa antanut jo ennakoivia merkkejä? Vai onko lähtö tullut seuraavalla sekunnilla?

8 kommenttia:

  1. Mä en osaa sanoa tohon lähtemiseen muuta kuin että älä ainakaan oota siihen ettet enää kestä kotona :D mulla se vaihe olisi ollut siinä vaiheessa kun olin 9.5cm jo auki.. kätilö kertoi, että tuplat usein kypsyttävät kohdunkaulsn niin kypsäksi että synnytys eteneekin sitten vauhilla! Onneksi meni vedet ennen supistuksia niin ei tarvinnut miettiä milloin lähteä! :D

    Voi mua jo niin jännittää! ! Kohta pienet on täällä! ! ♥♥

    nii ja tohon sun kysymykseen, mulla supisteli pari päivää ennen vesienmenoa iltaisin parin tunnin ajan. Mutta olivat tosi kevyitä. Säännöllisiä mutta oikeisiin suppareihin verrattuna tosi hentoja. Mutta enpä sitä silloin onneksi tiennyt :D muuten ei synnytys ilmoittanut itsestään mitenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapa tosiaa nähdä kuinka kauan nää olot kestää. Itellä kuitenkin paikat jo kypsyny hyvin ja auenneetkin jo (viime ultrasta viikko). Nyt peukut pystyyn että nähtäisiin jo pojat. <3 alkaa tää mamma olla jo aika loppu.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voit olla varma että häiriköin teikäläistä heti kun lähtö tulee :) <3

      Poista
  3. Mulla lähti limatulppa irtoamaan ma, menkkajomotukset alkoi kunnolla ti, siirtyi selän puolelle ke ja vedet meni to :) Torstaina olo oli jo kauhea ja apuna oli särkylääke, kauratyyny, jumppapallo ja suihku ja silti en tajunnut että nyt on tosi kyseessä :D sairaalalle kun päästiin olin 4cm auki ja tunnissa leikkaussalissa ;)

    Tsemppiä viime päiviin (?) Pian pienet on täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että meilläkin menis nopeasti ja helposti. Eikä tulis mtn ylläreitä. :)

      Poista
  4. Tsempit loppukoitokseen! :))

    VastaaPoista