voivoi lapsi kulta-olisit vielä vähän kasvanut

Täällä Pohjanmaalla se on ihan "normaalia" että lapsia on jo parikymppisenä. Tiedän monta joilla on. Itse asiassa, taidan tietää vähemmän niitä joilla EI ole lapsia jo tällä iällä. Tai sitten mä oon "pilannu" (joidenkin mukaan) elämäni ja tutustunu vaan niihin mamma parikymppisiin. Mulle on ollut aina jotenkin niin selvää että mä haluan lapsia. En mä oo sitä kuitenkaan miettiny, että jos mä en sellaisia ikinä edes saisi?
Elämä on kuitenkin palkinnut mut ja isimiehen neljällä ihanalla pojalla.



Usein, tai no usein ja usein, saa kuulla "voi apuva, onko nämä kaikki lapset sun? Sähän olet vielä niin nuorikin vielä tyttökulta? Kuinka sä nyt jaksat? Jestas mikä homma sulla on? Sulla on vielä elämä edessä".. Halleluja! Taitaa olla fossiileja näiden lauseiden puhujat?!


Tiedättekö sen tunteen kun..

kaikki tuntuu tältä.

Sen tunteen kun tekis mieli sanoo kaikille haistakaa paska, mä haluan olla nyt hetken yksin. Myös mä, koen joskus sellaisia päiviä. Kaikki varmasti?

Tai kun..

..vääntää mielummin sen tekohymyn oikean hymyn sijasta, ihan vaan siksi, ettei tarvitse pahoittaa toisen mieltä. Myös näitä hymyjä nähdään mun naamalla välillä.

Vaikka mä äitinä oon esimerkkinä koko ajan, ei mua jaksa oikeesti koko ajan huvittaa. Ei jaksa koko ajan huvittaa korjailla pikkuautojen renkaita tai kuunnella pikkukakkosen tunnaria.Välillä mä niin mielummin kattelen töllöä ja vastaa "mm m, joo, ei, oota"..

Siltikään se ei tarkoita, ettenkö mä jaksais tai haluais olla äiti. Tai että, mä olisin ryhtynyt liian nuorena äidiksi ja havahdun tälläisissä tilanteissa siihen "mitä multa jää nyt paitsi"?
"sun elämä on pilalla. Älä nyt vielä hanki lapsia, voit vaikka matkustella ja tehdä töitä ensin" joopajoo..

Miksei...

lasten kanssa sitten voi matkustella? Mekin ollaan oltu perheenä risteilemässä. Ensin ajettiin jumalattomassa myrskyssä monta sataa kilometriä, että päästiin edes laivalle saakka. Matkalla tuli viis sataa raivaria, kun toinen potki toista, eväät oli loppu ja puuhapeten tunnaria ei vanhemmat antanu soittaa toista tuntia. Siltikin..

 meillä oli ihan huippu reissu!

Mutta niin kun sanoin, koko ajan ei voi jaksaa olla äiti. Ei voi koko ajan jaksaa leikkiä ja pyyhkiä pyllyjä. EIkä tarttekkaan!
Äitinä olo ei ole elinkautinen, jossa lapset on sun kakun vahtijoita. Äitinä olo on elinkautinen jossa sinä oot se mitä oot! Se oot sinä, joka määräät miten kakku lusitaan!

Monet kauhistelee juurikin sitä kuinka me pärjätään? öö..
Ihan yhtä hyvin kun ennenkin. Valehtelisin jos sanoisin ettei meidän arki oo muuttunut ollenkaan lasten tulon myötä. Totta kai se on!! Monellaki tapaa. Siltikin..

On iltoja kun laitetaan hiukset ja naama kuosiin ja lähdetään joraamaan. Nauretaaan ja hömpötetään niin että ääni on käheenä ja päkijät kipeenä. Bailataan niin että aamulla tukka tippu päästä. Ja hei... mä oon siltikin VIELÄKIN äiti!? WHAAT? "hei Sanna, mitä sä täällä teet? Eikö sulla oo jo lapsia kotona?"
JOO mä jätin ne kotiin kun lähdin ulos???? IDIOOTTI!
Tälläisten kommenttien heittäjillä ei toivottavasti oo lapsia tai jos on niin kotiin tulo aika on mennyt jo kauan sitten.

Myös parisuhteelle on aikaa jos sitä haluaa itse! Se, että lapset onkin nyt jakamassa sitä aikaa mitä miehen kanssa jaettiin ja elettiin ennen kaksin, ei tarkoita, eikä sakkaaan tarkoittaa, että lapset vie nyt kaiken ajan. Sehän nyt on kuitenkin päivän selvää ettei sitä aikaa parisuhteelle vaan oo niin kun ennen.

Myö minä,äiti(edelleen!) kaipaan välillä aikaa jolloin saan antaa hoitolaukun ja meidän rakkauden hetelmät muiden hoitoon. Saan suunnatta rauhassa kaupan kautta kotiin ja vetästä ne meikit pitkin lattiaa, ilman että joku piirtää kajaalilla ja poskipunalla valkoseen tapettiin.

Oon oppinut nauttimaan omasta ajasta vasta kuopuksen synnyttyä. Sitä jotenkin koki niin kamalaa omatuntoa jos lähti johonkin ilman lasta? MIKSI? Ei niin saisi olla.Välillä vaan tulee mitta täyteen..

Mutta en mä siltikään oo paska NUORI mutsi.



Mutta vaikka mun hermot on välillä niin kireellä että niiden napsahtaessa ei olis kellään hauskaa, mä mielummin vietän sitä "nuoren kotiäidin arkea".."oi voi rankkaa.. jäät paitsi haalari bileistä. Kato toi ostaa 10litraa maitoa lauantai iltana".  mä kaiken humputuksen ja  muun tilalla oon..

Juntti. Oma itseni!... Käyn salilla mukamas tekemässä jotain ja ostan "merkkivaatteita" halpahallista ja hennesin ale tangoista.. Ennen kaikkea..

olen Äiti omille lapsille. Mitään pullan tuoksuista kotiäitiä musta ei saa, vaikka välillä lasten kanssa leivotaankin.
ja hei..Niin paljon ihanampi herätä aamulla kun ei oo rahat loppu ja pääkipee. Tai noh, kyllä sitäkin on äideillä, ilman maitoa vahvempaakin. Mutta siltikin se on jtn niin....

henkeä salpaamattoman ihanaa!
Ne jotka vielä joskus päästää sammakoita suustaan, ja sanoo nuorien pilaavan elämänsä hankkiessaa lapsia-hankkikoot itse lapsia nuorena ennen sanomisia! Tai jos eräpäivä on jo mennyt, miettikööt vaikka mitä ovat menettäneet?
En hae tällä tekstillä nyt syyllisiä, enkä kehoita ketään hankkimaan lapsia nuorena, koska "niiden kanssa mikään ei muutu". ..
Lässyn lässyn!

Sovitaan vaikka että tää oli mun mielipide siitä kuinka" elämä menee hukkaan" ja "jään kaikesta paitsi".

Nuorena,19v, äidiksi tullut kuittaa..

yhtä iloisena kun ennen lapsiakin. Mutta sata kertaa onnellisempana.

Mitä ajatuksia muilla tää aihe herättää?  Koska te ootte saanu lapsia ja otteekko te jääny jostain paitsi? Jos ootte niin mistä ja miksi?

p.s. Onnittelut kaikille isille! Myös te olette yhtä korvaamattomia kun me äiditkin. Olitte sitten nuoria tai eräpäivän ohittaneita :) <3