mä selvisin

Tänään se tuli. Ensimmäinen pahan olon aalto. Se tunne, kun tekis mieli lyhistyä lattialle. Huutaa 5 sekuntia putkeen ja jatkaa sitten paremmalla mielellä. Kaikki lapset kaipaavat ja odottavat äidin läsnä oloa. Samaan aikaan! Kaikilla on juuri samalla kellon lyömällä tarve saada äidin huomio ja läheisyys. Mutta kun meillä äideilläKIN on vain kaksi kättä ja yksi pääkoppa?

Vietin illan taas lasten kanssa yksin. Mies lähti Helsinkiin tenttimään. Se oli mulle ihan ok! Pakko olla! Sehän on osa työtä.

Aamulla isommat meni päiväkotiin muutamaksi tunniksi ja me jäätiin minien kanssa kotiin. Päätin ottaa itteeni niskasta kiinni, kun yleensä pyhitän maanantain ja keskiviikon laiskottelulle. Lähdettiin pitkälle kävelylenkille ja kotiin tultaessa söin hyvää "sapuskaa". Jälkkäriksi vielä omenaa ja banaania, valkosuklaa kermavaahdolla höystettynä.

Mummi haki isommat hoidosta ja arvata saattaa, mikä oli vastaus kun kysyttiin pojilta haluaako ne mennä mummille vai toisiko mummi heidät kotiin. Totta kai mummille! Olihan siellä 14v eno, joka keksii kaikkia konhotuksia niiden kanssa! :)
Nooh.. ehdin pestä lattiat ja tampata matot ennen kun mies saapu töistä. Äkkiä ruokaa ja sen jälkeen hakemaan poikia.

Illalla leikittiin kaikki kaikessa rauhassa ja hyvässä hengessä. Ite sain "hienot" hiukset.

Kysyessä, mitä mun hiuksille nyt on tehty sain vastauksen" Ne on nyt puhtaat ja ne on värjätty vihreiksi". Tänx! On meidän lapsilla tyylitajua ;)

Isimies lähti siis tänään Helsingin suuntaan nauttimaan hiljaisuudesta hotellin ihaniin muhkeisiin valkoisiin lakanoihin. Tsemppasin itseni, vaikka tiesin että kyllä mä pärjään. Oonhan mä ollu lasten kanssa useana iltana yksin kun mies on ollut valmentamassa tai iltavuorossa. Voin rehellisesti sanoa että V***nmoinen kateus iski klo 21.00 kun kaikki lapset oli huutanu sen 30min kurkku suorana, niin että seinät helisi.

Isommat päätti karjua sen takia että eivät saaneetkaan nukkua mun kanssa ja pienemmät sen takia että isommat huusi.
Nyt on kaikki kuitenkin ollu nukkumassa jo hetken ja ite painun kans pehkuihin nauttimaan hiljaisista yöunista.
Ikävä on jo kova, mutta on se kiva nukkua leveässä sängyssä YKSIN, ilman että kukaan on kuorsaamassa ja puhumassa höpö juttuja tai että, angry birds tyyny on mun jalkopäässä ja jonkun pienet varpaat mun suussa.

Öitä!

ps. Isänpäivä postaus saa vielä odottaa. En oo saanut aikaseksi laittaa kuvia koneelle. Vieläkö sellainen edes kiinnostaa?