lauantai 26. heinäkuuta 2014

laatuaikaa

Kesä on siitä ihanaa aikaa että tekemistä löytyy kyllä ilman, että sitä tarvitsee hirveästi keksiä. Eilen oli "pitkästä aikaa" neuvola. Kauhistelin jo etukäteen, kun oma neuvola tätsy olisi lomalla. Nooh tsemppasin itseni sijaista varten. Ja taas nää ennakkoluulot sais tunkea johonkin syvälle.
Mua oli nimittäin vastassa vanhempi Rouva, joka oli toiminu odottavien ja lapsi perheiden parissa koko ikänsä. Niin ihana ihminen! Aivan kuin oltaisiin tunnettu kauankin. Pystyin rehellisesti vastailla kaiken näkösiin kysymyksiin, eikä ollut yhtään kiusallinen olo. Täytyypä muuttaa toiselle puolen kuntaa, niin saa tämän tädin vielä muutamaksi kerraksi omaksi neuvolatätiksi :)

Neuvolassa kaikki oli hyvin. Painoa olit tullut viikossa +900g, mutta tässä syy siihen.


Ei kyllä naurattanu tätä kuvaa ottaessa. huh! Pikkasen(lievästi sanottuna!!!!) meinaa jalkoja särkeä jo illasta, vaikka oon yrittäny välttää seisomista. Noh osasinkin jo jotenkin odottaa tätä. Kiitos helteet ;)

Mutta koska mä en ole kuoleman sairas, vaikka moni mut siihen kategoriaan laittaakin monikko raskauden takia :D, päätettiin me lähteä Storsandiin pulikoimaan. Voi poijat oli ihmisiä! Mutta onneks ranta on sen verta tilava, mahduttiin hyvin joukkoon. Lämpöä piisas ja meillä oli ihana perhe päivä. Paljon evästä ja herkkuja. Lämmintä ilmaa ja uimista. Hörsköttelyä ja haleja. Mitä enempää päivältä voi toivoa oman perheen kanssa? <3
miehet pulikoimassa

Alkuillasta kummipoika, 6v, soitti ja kysyi haluisko esikoinen mennä niille yökyläilemään. Meidän jätkähän oli heti jo lähdössä :D Myös meidän pienempi sankari pääsi yökyläilemään. Heipat ehdittiin jakaa todella pikaseen, kun pojilla oli jo kova kiire omiin leikkeihin. :)

Pitkästä aikaa meillä oli aikaa parisuhteelle. Oltiin molemmat jo niin poikki päivän uintireissusta, että olis tehny mieli kaatua vaan sängyn pohjalle. Kuorsaukseen ja sikeään uneen ei olis montaa minuuttia tarvittu. Mutta koska kahden keskeistä aikaa ei oo ikinä liikaa, päätettiin me käyttää se jollain muulla tapaa kun nukkumalla.

Nappasin viltin kotoa mukaan ja suunnattiin hakemaan hyvät sapuskat. Mikäs sen ihanampi kun istuskella rannassa klo 21 ja mittari näytti vielä 24'c. Höpöttelyä ja hyvää ruokaa. Ihanaa oli!!:)
Illalla vielä käytiin terassilla juomassa kylmät juomat. Mulle luonnollisesti hanavesi ja miehelle kylmälonkero ;)
Kotiin tultiin vasta yömyöhään. Aamulla maistui uni, enkä muista koska olisin viimeks nukkunu noin hyvin. Kuumahan meillä oli, mutta havahduin sen olemassa oloon vaan 1kerran kun nousin vessaan.
Kiitos tätille, joka soi meille tälläsen irtioton arjesta :)


Aamulla oli ihana herätä puhelimen pirinään, vaikka nukkumatti vielä meinas ottaa vallan. Pojat oli jo rannalla vesileikkejen ja eväiden kanssa. :) Katotaan, koska ne raaskii kotiutua ;) Mökille huviitais lähteä vaikka vähän nauttimaan lauantai päivästä. Katsotaan mitä kesä tuo tullessaa :)

9 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta parisuhdeajalta toi ilta! Mä muuten oon juonu pariin otteeseen terassilla Ginger alea jäillä, aika hyvää! Ei tartte vaan vettä nauttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo oikeen mikään limun suuri fani ja vichyt vasta kamalia onkin. Täytyy olla kova jano että mä juon jtn semmosta :D mutta täytyneepä kokeilla jos tässä vielä joku kerta pääsis kesän aikana nauttimaan vaimona, ei äitinä :)

      Poista
  2. Oi ihana parisuhdeilta! Miekin haluun!!

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että käytitte ajan parisuhteelle! Sitä tulee tehtyä ihan liian vähän. Me ollaan miehen kanssa oltu viimeksi vuosi sitten kahdestaan.

    Pyysit kertomaan, kun kaksosemme ovat syntyneet.
    Maanantaina 21.7. Klo 19.39 parkaisi poika A, 2950g/49cm ja klo 20.11 parkaisi poika B, 2345g/46cm.
    Synnytys käynnistettiin puhkaisemalla kalvot ja kymmenessä minuutissa alkoi supistukset ja kuuden tunnin päästä lapset olivatkin jo maailmassa. Alateitse syntyivät, B:n syntymä oli aika raju ja hänet vietiin samantein lastenosastolle saamaan ylipainetta keuhkoihin. Yhdeksän päivää vietimme sairaalassa. Pojilla kaikki hyvin, mutta ruokaa pitää tankata usein pienen painon vuoksi. Joten äidin unet jäävät vähiin.

    Sen olen tässä todennut, että kaksosten kanssa kaikki on toisin. Esikoinen oli koko ajan sylissä ja tissillä niin paljon kuin halusi. Nyt kaksoset nukkuvat sängyssään ja tissillä lutkuttekua rajoitetaan, että toinenkin saisi ruokaa ajallaan. Monesta asiasta joudun tinkimään, joita pidin esikoisen kanssa tärkeänä. Mutta näin se vaan menee ja varmasti kelpo poikia heistä kasvaa :-)

    Nionella ja pojat 13päivää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eei, tupla onnittelut <3 kiva kuulla että siellä kaikki päällisin puolin hyvin. Koitahan nauttia arjesta. Nyt kun lapsia on enemmän, se on ihan totta että kaikkea ei ehdi tehdä niin kuin yhden kanssa. Välillä siitä tulee itselle paha olo ja -omatunto, mutta myös meillä äideillä on vaan 2kättä, onneksi sydämessä on tilaa :)

      Poista
    2. Nionella: kirjoitatko itse blogia? :)

      Poista
    3. Ei ole minulla blogia, seurailen vain muiden. Nyt viime aikoina olen löytänyt näitä kaksosblogeja, kun raskauden alussa en niitä oikein löytänyt tai kaksoset olivat jo isoja lapsia.

      Nionella

      Poista
    4. Tuo on ihan totta. Hirmu vähän on kaksosodotus blogeja, enemmän on niitä missä on kaksoset jo syntyny :).

      Poista