perjantai 12. syyskuuta 2014

Kaksosten syöminen

Meidän minit sai jo teho osastolla kehuja reippaasta syömisestä. Vaikka he ottivat muutaman viikon varaslähdön syntymisen suhteen, ei ruokailun kanssa oo ollu mtn ongelmia koko aikana. Nenämahaletkut heillä oli 2päivää, mutta ne toimikin lähinnä ilman "poistajina" ja hätävaralta olis myös ruuan saanut niistä laitettua. 

Pikkuminit on saaneet kasvaa pulloruokinnalla. Imetys ei ottanut tuulta purjeisiin, kun kokoa pojilla ei paljoa ollut. Voimat vaan ei riittäny pikkusilla. Synnärillä kysyttiin kovasti haluaisinko opetella imettämään molempia yhtä aikaa. Tiesin heti (vaikken asiaa ollu miettiny aikasemmin edes) että EN halua!! 
Rintapumppu tuotiin huoneeseen ja siitä jaksettiinkin muistuttaa useasti. 

Pumppailinkin aluksi ja maito olis riittäny koko osastolle muutama päivä sektion jälkeen. Koin kuitenkin sen liian rankaksi. Ensin pitäis ruokkia pienet korvikkeea sen jälkeen vielä muistaa pumppailla tasasin väli ajoin ettei räjähdysvaara olis lähellä. Kotiin kun päästäisiin pitäis ehtiä vielä touhuta ja ruokkia isompia, laittaa tiskiä, pumpata, ulkoilla, pumpata, käydä suihkussa, pumpata .... Eieieiei!!!

Päätinkin heti että tissittely saa loppua ennen kun se ehti edes alkaa. Yhtään huonoa omaatuntoa en oo siitä kokenu!! Minit kasvanu puolikiloa 8päivässä, joten ihan yhtälailla sitä lihaa tulee luiden ympärille korvikkeellakin. Ja sitä vartenhan sitä kaupasta saa!! :)) 

Se kuinka täällä hoidetaan kahden pienen miehen ruokailut onkin muiden mielestö hauska kysymys. "Kuinka sula riittää kädet?" :D

Isommat on alkanu ymmärtää että vauvat ei osaa vielä syödä itse ja koska äitillä on vaan kaksi kättä ja kaksi vauvaa syömässä yhtäaikaa , täytyy heidän odottaa. Samoin minit, kun me isompien kanssa syödään, joutuvat he välillä odottaa. 

Jo syntymästä saakka ollaan saatu rytmi pysymään samana. Siis sillä tavalla samana, että ruokailut tapahtuu mineilä samaan aikaan. Välillä joutuu herätellä toista, mutta useimmiten päättää minit heräillä samaan aikaan. 

Päivisin, jos toinen nukkuu kieliposkella, eli todella sikeästi, saa toinen vaan tankata. Ihana välillä sylitellä molemmin käsin van toista. Sylissä tai ylipäätään, ei kaksosena saa samalla tavalla huomiota ja läheisyyttä kuin yksösenä. 

 Öisin syödään kuitenkin ,sen kerran mitä meillä herätään, yhtä aikaa :) 
Öisin mä yksin herään syöttämään poikia.  Ruokailu kestää n. 30-45min. Joskus saattaa mennä tunti jos vaipan vaihdoissa   Ja ruokailun jälkeen täytyy odottaa röyhtäsyä. Meillä tää on paras ratkasu. Koska unta tulee yhtä jaksosesti monta tuntia, ei yksi herätys oo tehny musta sen väsyneenpää kun ennenkään :)

Syötöt yöllä tapahtuu normi tyynyn avulla. Minit on se verran minejä vielä että mahtuvat poikittain tyynyn päälle. Näin pystyn syöttämään molemmat samaan aikaan :) ja paijaamaan samalla hiukan pehmeitä poskipäitä :')
Joskus kun kädet ja jalat on täynnä hommia täytyy ruokailujen suhteen tehdä vähän muutoksia. Välillä pojat syö lirut niin että nunnuliinat ja peitot saa toimia apureina. 
 Pullot "ladataan" joka ilta valmiiksi, koska päivällä meillä kotona on myös 2 muuta poikaa jotka tarvitsevat huomiota. Oma aika meneekin iltaisin pullojen pesemiseen ja "lataamiseen" :)

Isoveljet on ollu enemmän kun reippaita. Välillä ehkä turhankin ahkeria hoitamaan pikku minimiehiä. <3 syöttää pitäis saada aina kun mahdollista :) ja hienosti ne sen homman kyllä osaavatkin :) <3 

Ruokailuja tulee vuorokauden aikana n. 8-10. Niistä 2-3 kertaa ajottuu klo 20-23 välille. Pojat herää ihan itekseen siloin vaatimaan ruokaa, mutta hyvä näin. Täydellä madulla on hyvä nukkua lähes läpi yön :)

Mitään hankalaa tässä hommassa ei oo vielä tullut vastaan. Joskus toki kiukku yllättää ennen ruoka-aikaa mutta se on varmasti ihan normaliia kaikille. Ehkäpä kun kaksoset kasvavat, ei niiden röyhdyttäminen ja syöttäminen tapahdu enään niin sutjakkaasti, mutta se olkoon sitten joskus uuden suunnitelun ja pohdinnan homma. :)

15 kommenttia:

  1. Voi kun tästä tuli muistoja! ♥
    Mun mielestä syötöt taas helpottuu, kun voi just tukea pullot vauvojen suuhun sitterissä.

    Ihanaa kun sulla on kaksi pientä apulaista!

    Ja oot muuten ihan super, kun pyörität arkea neljän muksun kaa!

    VastaaPoista
  2. Meillä tuplien la marraskuussa, nää tämmöset postaukset on kyllä niin arvokkaita, just mietin tänään tätä korvike/tissittely/pumppaus hommaa ja yösyöttöjä! :) Mitä korviketta käytätte? Mietin onko joku "perus" ok, vai ostaakko varalle jotain vatsaystävällisempää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on ihan turha ottaa ressiä tissittelystä. Se onnistuu jos onnistuu. Ja jos joku jaksaa pumppailla samalla niin mikäs siinä :) Meillä se ei toiminut :)

      Me käytetään sekä maitojauhetta että valmista korviketta.
      tavallista NAN maitoa/ HA NAN maitoa.

      Ite oon kokenu tuon jauheen helpoimmaksi ja halvempi vaihtoehto se on kun on kaksi suur syömäriä. :)
      Valmista korvikettakin on mukana ja sitä löytyykin hoitolaukusta. Jokapaikassa kun ei sitä keitettyä vettä saa. Siinä mielessä se on helpompi :)

      Onnea sulle odotukseen. Onko teille ensimmäiset lapset? :)

      Poista
    2. Esikoinen kohta pari vuotias :) Erinäisistä syistä meillä ei ekalla kerrallakaan imetys onnistunut, kuin 1kk ja seki lähinnä pumpattua korvikkeen ohessa, että homma on kertaalleen kokeiltu. Tuli vaan mahavaivoja, jotka sitten hoitui kun testailtiin muutamat korvikkeet läpi, sillä vähän utelin tuosta :) Katsotaan millä tyylillä nyt mennään :)

      Suloiset pojat teillä! Mukavaa syksyn jatkoa koko perheelle.

      Poista
    3. Ihanaa syksyä myös sinne :)

      Poista
  3. Sulla on kyllä ihanan positiivinen asenne :) Nelliä komppaan siinä että helpottaa kun saa pullot tuettua sittereissä. Ja siinä että olet kyllä super!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kiitos Elina :) <3

      Juu varmasti sitterissä syöminen on sitten helpompaa kun pojat on vähän isompia :)

      Poista
  4. Ihana asenne <3 osallistuuko mies kuinka ruokkimiseen pesuihin ym? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Kyllä mies osallistuu :) Nytkin ne tuolla tankkaa yötä varten koko komppanja, lätkän parissa ;) Isinpoikia <3

      Poista
  5. Minä imetän omia kaksosia vielä, täyttävät pian 8kk. Ovat koko ajan saaneet myös maitoa pullosta, kun iltatankkauksiin mun oma maito ei riittänyt. Itse koin rintaruokinnan helpommaksi. Ei tarvi pestä ja desinfioida pulloja eikä ladata. Yhteisimetyksen oppiminen kesti, mutta oli toimiva, kun sen oppi. Pullosta antaminen on sen puoleen kätevämpää, kun esikoinenkin halusi pulloa antaa. Anonyymille voisin sanoa, että oma mielipiteeni on, että jos vaan vauvat suostuvat syömään rintaa, on se nopein, helpoin ja halvin tapa. Mutta jos käy niin kuin Sannalle, ettei vauvojen voimat riitä imemiseen, harvalla riittää voimat pumppaushommiin. Minäkin olin jo etukäteen päättänyt, että jos rintaa eivät syö, en ala pumpata. Onneksi meillä on aikamoisia tissipoikia😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeei!! Juuri näin, joillain toimii se mikä toisella ei toimi ollenkaan. :) uskon että olisin kans sitkeemmin yrittäny jatkaa, jos kaksoset olis ollu ekat lapset. :) mutta en edelleenkään kanna pahaa oloa, ettei imetys meidän kohdalla onnistunutkaan :)

      Poista
  6. Olipa kiva lukea, miten teillä tää ruokailuhomma menee :) Meillähän syödään korviketta myös ja pumppauksen lopetin, koska koin sen turhaksi. Saatu maitomäärä oli niin minimaalinen. Osastolle pumppasin kyllä jonkin verran, mutta kovin pieniä määriä. En koe huonoa omatuntoa, että lopetin pumppauksen. Ehkä hiukan harmittaa etten imetystä saanut nyt kokea, mutta oon ihan tyytyväinen näinkin. Minäkin kirjoittelen syömisjutuista lähiaikoina! :)

    VastaaPoista