tiistai 8. huhtikuuta 2014

sairasloman lomassa- myös ilon hetkiä

Tänne päin kuuluu alhasia paineita ja kuvottavaa oloa. Niin kun viime postauksessa sanoin, kun yksi vaiva poistuu niin tietenkin sen paikkaa joku toinen kolotus.
Nyt mennään siis todella alhasilla verenpaineilla ja voin kertoa että olokin on sen mukainen. Välillä istuessa tuntuu näkevänsä tähtiä (kirjaimellisesti) ja salmiakki yms. verenpainetta nostattavat kotikonstit on tullu hyvinkin tutuiksi.
Jopa kahvi on tullu päivittäiseks tavaks. Nyt pikku hiljaa siitä on alkanu jopa nauttia, eikä se edo ihan niin lujasti, kun muutama viikko sitten.
Torstai päivänä ehdin siis olla n. 2h töissä kun lähdin jo kohti lääkäriasemaa. Verikokeet yms ok. Kilpirauhas arvojen vastaukset pitänee muistaa soittaa huomenna. Olin varautunut siihen että loppu viikko tulee sairaslomaa ja lepoa, mutta sairaslomapäiviä tulikin hiukan enemmän lääkäriltä käskynä, kun olin odottanut. Nyt siis vaan lepoa ja paljon salmiakkia yms. Vuodelepoon en onneksi joutunut(olot johtuu lähinnä paineista, ei mtn muuta hälyyttävää, onneksi. Vauvaoilla siis kaikki hyvin), joten tekee kuullemma ihan hyvää liikkua voinnin mukaan.
Aamupäivät on menny lähinnä kotona ollessa, mutta iltapäivällä on lähdetty lasten kanssa kyllä neljää seinää karkuun. Joka päivä onkin siis tehty jtn.

Toinen super ihana vaiva- yövalvomiset!? Se on kumma kun kroppa alkaa jo valmistautua ties mihinkä kissanristiäisiin.  Pari viikkoa taakse päin, oon valvonu ja pyöriny vähintään sen tunnin (en onneks ihan joka ikinen yö!).
Masukasvaa ja pikku hiljaa alkaa jo liikkeet tuntumaan kuplina vatsassa paremmin ja paremmin <3



Mutta ollaan me osattu kivaakin pitää.  Viime viikolla nautittiin kuopuksen kanssa laatuajasta, kun isompi poika lähti mummin hoiviin. Saunottiin ja grillattiin. Päätettiin nauttia oikeen kunnolla ja syötiin olkkarissa iltapalaa. Ja jottei menis ihan ruusuilla tanssimiseksi, päätti poika kaataa 1,5l maitoa meidän n. 2kk vanhalle nukkamatolle. Siitähän äiti tykkäs! :D Isimies vaan jatkoi grillailuja pihalla :D Illan kruunas VOF ja pienen pojan tasainen (miesmäinen!) kuorsaus kainalossa <3

Sunnuntaina oltiin esikoisen kanssa Seinäjoen Rytmikorjaamolla katsastamassa Hevisaurukset! WAU! Mahtava keikka! Päästiin kummipojan ja mun tädin piffaamana "keikalle", jos tarjottiin vastavuorosesti kyydit. Noh sehän sopi :) Kivaa oli ja meillä fanitetaan nyt hevisauruksia. Oli kyllä todella kuunneltavaa lastenmusiikkia, ihan näin aikuisellekkin.
Ja mikä parasta, sai nauttia itse, kun huomas kuinka lapset nautti. Ajateltiin jäädä reunaan seisomaan, mutta jo ennen keikan alkamista tuntui siltä, että pian mä oon samassa senttitasossa lasten kanssa. Päätettiin siis mennä istumaan lattialle muiden vanhempien sekaan. Ens kerralla otan verenpaine mittarin ja retkituolin mukaan ;)
Väsynyttä ja reipasta porukkaa meillä oli takastulo matkalla ja illalla ei tietenkään vältytty yhteenotolta ;)Kaikin puolin,... tälläisiä laatuaika etappeja lisää <3

Huomenna olis vuorossa  yhtiökokous. Kumma kun mun kohdalle osui jo toistamiseen nää kokoukset! Mies sattunu olla iltahukissa. Ei oo oikeen mun kiinnostus aluetta lähellä, mutta hyvähän se on mennä sanomaan oma ääni ja kanta asioille.

Super kivaa ja korkeita paineita tälle viikolle! :)

2 kommenttia:

  1. Ihan mielenkiinnosta kysyisin, et minkä kokoinen sun masu on nyt verrattuna vaikkapa edelliseen raskauteen? onko jo niinkuin puolivälin masu vai ehkä isompi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voisin tehdä erillisen masu postauksen, niin näkisi :-) on sillä enemmän kokoa kuitenkin kun aikasemmin näillä viikoilla yhtä odottaessa :-)

      Poista