Pieni potilas

Mies kysyi multa noin viikko sitten, mitä hittoa mä teen kun en oo koskaan kipeä. Jaa a? Ehkä se on se kakkavaippojen vaihdon yhteydessä jäänyt yllätys johonkin ja vastustuskyky kasvaa sen myötä? No joo, tuskin. En tiedä vastausta tähän?

Aloin miettiä asiaa ja tajusin pitkän mietinnän jälkeen että en oo ollu kyllä pitkään aikaan kunnolla kipeenä. Ja toivottavasti en tuukkaan. Kokemusta kun on siitä, että kipeenä joutuu hoitamaan yksin lapset. 

Tällä kertaa vältyin jälleen itse taudilta, mitä meidän muu sakki kierrättää vuoron perään. Mutta meidän toinen kaksosista tais ottaa munkin pöpöt. Reppanalla ollut jo monta päivää kuumetta. Panadolilla pieni lasku hetkellisesti, mutta jälleen se nousee. En ollu kuitenkaan huolestunu, koska vielä eilen poika söi ihan hyvin ja oli lähes oma itsensä. Yöt tosin on ollu kyllä ihan jotain muuta kun normaalia. Huh!! Tää mamma valvonu nyt 2yötä??)

Tänään aamulla pikku herralle ei kuitenkaan kelvannut ruoka. Sen sijaan, unta on napattu palloon aika tarkkaan 10h kello välillä 8-19.30. Siinä vaiheessa kun hengitysvälit alkoi pidentyä en miettinyt hetkeäkään. 

Lähdettiin samantien omaan tk:hon. Siellä heti jonon ohi ja lääkäriltä lähete keskussairaalaan. 

Ainut mihin on tarvinnut odottaa on ollut ilmottautumisluukku. 

Labrat ja kaikki otettu. Saturaatio laahaa ja tulehdusarvot on vähän koholla. 

Nyt me keräillään voimia lastenosastolla ja yritetään selvitellä yön yli mistä kiikastaa. 

Meidän pieni potias :(