lauantai 6. joulukuuta 2014

Yllätyksen paljastus

Hiphei. Kivaa oli. Mutta lauantai aamuna ei kyllä enään naurattanut!

Olin siis jo pari kuukautta takaperin varannu reissun. Reissun, jossa ei olis lapset osallisena. 
Mies on ihan älytön Anna Abreu fani. Sitä ei voi kyllä edes sanoin kuvailla. Välillä tuntuu että se on naimisissa sen Annan kanssa eikä Sannan kanssa :D
Liput varasin hyvissä ajoin ja matkaa keikka paikalle oli tunnin verran. Pienen mietinnän jälkeen  päätin varata myös hotellihuoneen. Ja osottautu kyllä hyväks vaihtoehdoks!!

Mies siis sai ajankohdan tietää, mutta se mitä yllätys sisälsi, oli täysin salaisuus. Annoin sen ymmärtää, että vuorokauden reissu on perheen kesken tehty.  Perjantaina lapset oli jo hoidossa ennen kun mies tuli töistä. Hypättiin autoon ja kipastiin kaupan kautta. Mies halus ajaa ja mä simasin muutaman jännitykseen. 
Käytiin hotellilla vaihtamassa vaatteet ja paremmat päälle! 

Ruokaa naamariin ja pelipaikalle päin taksilla. Edelleenkään mies ei tiennyt mikä on yllätyksen ykkös juttu. Taksissa se sai kuitenkin vihjeen kun jouduin sanoa kuskille mihin mennään. Pihassa annoin lipun kouraan ja toivotin kivaa iltaa Annan kanssa :)
Alkuun esiinty JVG ja oli kyllä hyvä!! Vaikken niin piittaa räppi musiikista, osu ja uppos! Ja niin uppos kyllä juotavaakin. Huh!!
Ja kun Anna pääsi lavalle, oli bileet katossa ja hymy herkässä. 
Keikan päätyttyä saatiin ihan tyhmä päähän pisto ja lähdettiin vielä baariin. Olis kyllä voinu jättää väliin!! Luoja mikä olotila oli. Jo yöllä ja varsinkin aamulla!!

Avioparinahan piti tietenkin kiskoa pieni tyhmä riitakin, mutta päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen, että reissu oli huippu, eikä muistella pahalla :D

Huone piti jo luovuttaa klo 12, vaikka olisin kyllä voinut jäädä vielä nukkumaan. Suunnattiin abc lle syömään ennen kotiin lähtöä. Ja mä skippasin heti ajamisen! Ei antanu olot kyllä periksi. Todellisuudessa en kyllä ihan noin kalpea ollut. Tai niin ainakin toivon :D pistin penkin vaakatasoon ja silmät kiinni hetkeksi. 

Lapset oli ollu tosi nätisti. Ja reippaina lähtivät kotiin. Tosin kotona ei sitten enään ollutkaan niin kivaa. Se on muuten hassua, kuinka lapset alkaa narista ja marista jos ne on ollu yökyläilemässä. Jonkin näköstä "protestia"?? 
Nariseeko muiden yökyläläiset kotiin palatessa?

Nyt kaikki nukkuu ja ite ajattelin painella kans sängynpohjalle kurkkimaan hiukan linnanjuhlia. 

Kiitos vielä kummitädeille. Olitte ja ootte edelleen, korvaamattomia <3
Nyt jaksaa taas pyörittää arkea ihan uusin voimin. Ja osaa arvostaa kaikkea ihan erilailla!! Meidän kaksin keskinen aika kun koostuu lähinnä iltaisin muutamista minuuteista miehen kanssa, tää reissu oli kyllä niin piste i:n päälle. 

Taas jälleen täytyy todeta, että on mulla ihana ja paras mies ikinä<3

5 kommenttia:

  1. Narisee! Ja muistan aina kun palasin kotiin isäviikonlopulta niin narinaa ja riitoja oli koko sunnuntai.
    Ollaan kyllä jatkossakin mielellään avuksi<3 Kuva että kelvattiin pestiin!

    VastaaPoista
  2. Näyttäis olleen hieno irtiotto arjesta :D Upeeta, että teillä on sellaisia ihmisiä lähellä, joille voi lapset viedä hoitoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä oonkin aina sanonu, että meitä on kyllä onnistanu siinä kohtaa. On omat vanhemmat ja vielä omat isovanhemmatkin, jotka haluaa hoitaa. Ja ystäviä!! Niitä kun tuppaa nykyään olla harvassa, jolta voi pyytää apua. Onneks meiltä löytyy niitäkin :)

      Poista
    2. Niin ja kyllä! Kivaa on ollut. Ensin aattelin ettö tuleekohan tää vähän "liian aikasin". Kaksoset on kuitenkin vasta sen 4kuukauden. Mutta nyt mietittyäni. Tää tuli just oikeeseen aikaan :)

      Poista