Kuljen paljon lasten kanssa yksin. Joskus saattaa olla mukana leikkipuistossa tai kävelylenkillä myös omien lisäksi naapurin tyttö, siskon tyttö tai joku muu tuttu lapsi sattuu roikkua meidän vaunujen reunassa.
Isoille ruoka ostoksille kun mennään miehen kanssa yhdessä, menee yleensä isommat lapset mummilaan siksi aikaa. Mutta aina.. Joka ikinen kerta. Tulee niitä perään kääntyviä katseita. On vanhempia ihmisiä ja sitten niitä vähän nuorempia. Joskus jotkut kehtaa jopa ohi käveltäessä katsoa vielä taakse ja joko hymyillä tai kohottaa kulmia, katsomalla meitä.
Lapsiperhe kaupassa? Ei tuntuis olevan niin kauheen epätodellinen näky?
Olin kerran yhden pienen ja yhden isomman lapsen kanssa kaupassa. Sain paljon katseita ja yks nainen jopa tokas"onko nämä sun? Sulla varmasti on hommaa". Hymyilin vaan takasin ja mietin:
-"voi kyllä on. Ja ei! Näiden kahden kanssa ei ole hommaa. Kotona odottaa vielä toinen puoli lapsi katraasta! Niiden kanssa sitä hommaa piisaa!"
Eilen oltiin miehen kanssa ostamassa joulun sapuskat ja kaksoset otettiin mukaan. Mies kulki Britaxien kanssa(jossa kaksoset istuu päällekkäin) ja ite lappasin ruokia ostoskärryihin. Saatiin paljon katseita ja taas, ihmiset jäivät kyttäämään???
Kaksi pariskuntaa jopa pökkäsivät toisiaan ja osottivat meitä?! Whaaat?? Kuinka vanhemmat ihmiset kehtaa?? Ymmärtäisin jotkut teinarit? Mutta kun ei niitä kiinnosta!!! Niin miksi aikuisten tarttee leikkiä lapsia????
Kaiken huippu oli se kun olin lasten kanssa kerran lähikaupassa. Isommat osaa olla todella nätisti kauppareissuilla kun oon niiden kanssa yksin. Kävelevät vaunujen vieressä tai lykkäävät lasten mini ostoskärryjä. (Toki joskus tulee muuta juoksu askel, mutta niinhän niiden lasten kuuluukin tehdä välillä!).
Oltiin maitotuotteiden kohdalla. Ite lappasin maitoa muutaman litran kärryihin ja lapset valkkas toisessa päässä itsellensä vanukkaita. Nätisti huikkasivat "saanko ottaa tän äiti?"
Ei aikaakaan kun hyllyjen luokse tuli n. 4kymppinen nainen. (Tai tarkkaanottaen, se oli jo hyllyillä meidän kanssa samaan aikaan)
"Voi kun sun hoitolapset osaa olla nätisti kaupassa!"
Oi v****!!!
Korjasin ylpeenä että "ei!! Nämä on kaikki mun omia!!!!"
Mikä siinä on niin ihmeellistä, että 24vuotias on 4lapsen äiti, ihan omasta tahdosta?! Ja että se liikkuu ihmisten ilmoilla kaikkien kanssa, eikä oo kotona neljän seinän sisällä?
Kaiken huippu oli se kun oltiin ABCllä syömässä koko perhe(+miehen mummi). Joka ikinen pariskunta ja perhe kääntyivät katsomaan. Yksi pariskunta jopa kehtasivat kytätä kauan, vaikka varmasti huomasivat, että me nähtiin niiden katseet(lue:kyttäys!)
No joo.. Ollaanhan me varmasti hauska näky, sitä en kiellä! Mutta miksi ihmisten täytyy kytätä?
Voin rehellisesti myöntää, että itse oon ollu myös tähän"kyttäys" osastoon kuuluva. Tosin silloin oon ollu paljon nuorempi.
Työ mistä jäin nyt viimeks äitiyslomalle, opetti mua paljon. Hoidin hengityshalvauspotilasta. Useammat ihmiset kyttäsivät ja katsoivat paheksuen. Teki mieli sanoa niille "mitä v**** sä kyttäät? Me ollaan ihmisiä siinä missä sinäkin!!!"
Ja jos täytyy kytätä ja olla utelias, miksi ei voi jakaa hymyä sen kamalan naaman vääntämisen ja kulmien kohotuksen sijaan??? Silloin se uteliaisuus voi olla positiivisella tyylillä tehtyä!!
Hymy ei maksa mitään ja vie niin paljon vähemmän energiaakin kun naaman vääntäminen silmät suurella.
Kuka lupaa tästä lähtien jakaa edes yhdelle tuntemattomalle hymyn?
Kuinka moni on kokenut samaa? Tai kuinka moni myöntää kytänneensä?
Hauskaa joulun odotusta kaikille!!
Hymyin: Sanna ja lapset