Jokainen paskakasa omistaa ruusun

Meidän vuosi ei oo todellakaan alkanu hienosti. Lapset sairastaa, miehen kanssa saa vääntää asiasta kun asiasta, rahaa tuntuu menevän koko ajan johonkin, kotona sisällä on yhtä kylmä kun Siperiassa, 3v kanssa saa tapella ajoittain siitä, kuinka kakkalle pitää mennä silloin kun kakkattaa, pakkaset paukkuu välillä niin että ulos ei tohdi mennä ja välillä taas vettä tulee taivaalta kun hanasta. Kaiken kruunaa nää viikon osasto jaksot eri lapsen kanssa? Se tästä vielä puuttuis, että itse tulis kipeeksi. Ei kiitos!! 

Jotain hyvää kuitenkin on pakko tapahtua ja on toki tapahtunutkin. Isommat lapset sai kauan haluamansa(ja salaa kyllä aikuisetkin oikeasti halusi!) kerrossängyn. Tilattiin se Vekenkaluste.fi. Postausta tulossa myöhemmin, kunhan saadaan ensin "testattua" millanen sänky se todellisuudessa oikeen on. Näin alku tuntumalta tuntuu kyllä loisto ostokselta. Tosin, todella pitkä toimitus saa ison miinuksen!!!!

Kaksosten vaunukopatkin jäi pieneksi meidän hammastikku pojille(laiha+pitkä), joten ne lähti myyntiin. Yks on toistaiseksi varattuna, joten toinen on vielä kaupan. 

Ei joku sattuis tartteen Mountain Buggy Duet evon vaukukoppaa? Värinä musta. 

(Laita spostia jos kiinnostuit

kahdestakuudeksi@outlook.com)

Täällä ollaan osastolla edelleen. Toinen kaksosista sitten päätti napata itsensä RSV positiiviseksi. Onneksi vointi on ollu koko ajan hyvä,ruoka maistuu minkä tukkosuudelta pystyy, mutta yskä -lisättynä liisteriä paksumpaan räkään, ei oo kovin kiva yhdistelmä. Isoimmalla imukatetrillakaan ei meinaa tuo räkä liikkua mihinkään. Toivottavasti huomenna tai viimestään ylihuomennna päästään kotio. 

Onneks jokaisessa paskassa asuu aina pieni ruusu. Niin kuin tekee tässä osasto hommassakin. Täällä on mahtavat hoitajat ja osaavat lääkärit. Hoitoa parhaimmillaan. Ei Vaasan keskussairaalaa kyllä turhaan tituleerata "lapsimyönteiseksi sairaalaksi".

Myös maisemat on kohdallaan tällä puljulla. Mieskin ylläti ja toi meille kukkia. Joskos tämä sais jaksamaan ja pian lähettämään meidät jo kotiinkin. 

 

Monikkoblogit - sivullekkin oon saanu loihdittua huiman yhteistyön, johon on ilmottautunu osallisia jo huikee määrä. Tälläisinä aikoina, kun huomaa saavansa ilon monen kasvoille, auttaa kyllä itseäkin jaksamaan!!

Jos et oo vielä liittyny lukijaksi 

Monikkoblogi.blogspot.fi  tai seuraajaksi facebookissa ryhmään Monikkoblogit , tee se nyt. 

Siellä meneillään huima yhteistyö, mihin pääsevät osallistumaan meidän kirjoittajien lisäksi kaikki seuraajat ja lukijat. 

Ihanaa loppuviikkoa kaikille :>

Äänessä yötä päivää

TMeidän minit on löytäny oman äänensä. Välillä tulee päästettyä semmosetkin kiljahdukset, että aivan itte säikähtää. Asiaa olis niin älyttömästi heti aamusta kun silmät on (melkeen) saanu auki. Juttelu ja "komentaminen" jatkuu vielä ekoille päikkäreille mentäessä. 

Ihanan hyväntuulisia pojat on kuitenkin vielä. Ei siis oo mtn marina juttelua, vaan se oma ääni nyt vaan on niin ihana että sitä täytyy käyttää kaiken aikaa. Tosin nyt alkaa pikku hiljaa mennä tällä äitillä yli hilseen tää juttelu. 

Meillä nimittäin jutellaan myös yöllä. Ei, se ei oo mitään unissaan juttelua!! Kaippa ne unet täytyy kertoa heti, kun eihän niitä aamulla enään useimmiten muista. Pienet ähinät ja tuhina juttelut on ihan söpöjä yöllä, mutta kun tää kommunikointi on menny siihen että toinen huutaa toiseen pinnikseen niin lujaa että se toinen varmasti vastaa.  Aluks se oli aika huvittavaa :D

Nyt kun juttelu öitä on takana jo melkeen viikon verran. Voin rehellisesti sanoa, että en todellakaan odota innolla kun nämä kaks mölyapinaa alkaa huutaa isoveöjoen kanssa kilpaa. 

Tänään aamunavaus alkoi jo hiukan ennen klo 4.30. Ajattelin että pieni tankkaus saa pojat unohtamaan höpöttämisen ja unimaistuu jälleen. Toisin kävi. Höpöttelyä jatkui. Toinen nukahti hetkeksi ja itekkin torkahdin kyllä tovin. Mutta toinen herra oli sitkeä ja alkoi oikeen karjua, jotta sais juttelukaverit hereille. Ja niinhän siinä kävikin.

Täällä ollaan siis edelleen hereillä. 

Ylös noustiin kyllä vasta klo 6. Oon aina ollu tiukka siitä, että lapset ei päätä että yöllä herätään. Silloin ollaan vaikka hiljaa pimeässä, mutta yöt on nukkumista varten. Klo 6 on jo kuitenkin aamua, eiks je? Eikä tuossa vaiheessa kyllä itteäkään enään väsyttäny :D

Nyt kaffit naamariin ja jos vielä hetkeksi ehdittäisiin torkahtaa ennen kuin isommat herää. 

Onko tuttua?Onko muilla tälläistä höpöttelyä aamusta iltaan ja illasta aamuun? Ja tärkein...Kauanko nää kestää?!?!?

En muista että isommilla olis ikinä ollu tällästä :D

Sairaala elämää

Nostan kyllä hattua niille vanhemmille, jotka jaksaa elää sairaala elämää. Kaikki empatiat ja sympatiat kyllä niille. Ei tämä mitään herkkua ole!!

Täällä ollaan edelleen. Koska lisähappi jouduttiin laittaa taas viime yönä, tsekataan nyt seuraavan yön yli tilannetta. 

Ruokaa ei oo ite tullu hirveesti syötyä. Toki mies ja oma äitikin, on tuonu sapuskaa, mutta ei muutamalla leivällä kyllä kylläseksi tuu. Jos laihduttaa haluaa rajusti oikeen super epäterveellisesti, niin täällä se kyllä onnistuu. 

Tänään on ollu jo parempi päivä. Nenämahaletkua ei tarvinnu laittaa, koska ruoka alkoi jo maistua paremmin. Edelleenkään sitä ei mee lähellekkään täys määrä(mitä normaalisti), mutta kun eilen meni vaan 1/4 normi ruokamäärästä, niin tänään on menny jo n1/2 :)

On silmätippaa, korvatippaa, relatippaa ja suppoa. Mutta nyt alkaa jo herra näyttää ja tuntua omalta itseltä :)

Ja hei. Edelleenkin aijon sanoa tän saman lauseen: "ystävät on korvaamattomia!"

Voi kuinka paljon oonkaan saanu puheluita ja viestejä. Kiitos huolehtivaisuudesta kaikille <3

Mutta tänään kyllä sain kokea taas parhaalta ystävältä normaalit "ystävyys överit".

Kenellä on paras ystävä ever?-MULLA!!

Sain kotzonen lastenosastolle asti kiikutettuna. Saa nähdä kuinka 6-0 toinen kaksosista vie tätä kummitätiä ;)

Kiitos Sari <3

Onko muilla ystäviä, joita ei korvaa mikään?

Täällä edelleen

Osastolla olo sen kun jatkuu. Saturaatio laahaa vielä hieman jäljessä, joten lisähappea pikkunen saa vielä maskista. 

Eilisen helpotus oli kun isimies toi nunnun josta hakea lohtua <3

 nyt ollaan jo onneks pikkasen viisaampia. 

Useamman Removaxin laiton jälkeen edelleenkään sinne korvaan ei nähnyt. Päästiin heti korvalääkärille, joka putsas töhnät pois ja totes..

Molemmissa korvissa oli tulehdus. 

Toivon todella, että crp:n nousu johtui tästä. 

Mikä suuri helpotus. Vihdoin sai jotain tietoa mikä mättää. Onhan tässä jo monta päivää mietitty mikä oikeen on, kun ei mikään lääke auta.

Nyt on antibiootit alotettu, joten toivotaan , että pian on pikku herra jo virkku, oma itsensä <3

Koska lisähapen tarve on ollu vielä tänään, joudutaan olla ainakin yks yö vielä täällä seurannassa. 

Täällä(Vaasan keskussairaala, lastenosasto A9) on ihan mahtavat hoitajat. Täällä on nyt tullu käytyä pian jokaisen lapsen kanssa. Ja vaikka kurjaahan täällä on olla ja katsoa vierestä kun pieni sairastaa, on kuitenkin helpottunut ja hyvä olla. 

Kelloa saa painaa, ilman että tulee katseita kulmien alta. Aina saa vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen. Ammattitaitoset hoitajat ja lääkärit hoitaa hommansa. 

Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, ettei meidän tarvi tulla tänne pian uudestaan. Mies kun ilmoitti, että toisella kaksospojalla kotona on noussu lämpö ja ruoka ei maistunu kunnolla. Ei todellakaan jaksais enään. Kyllä nyt on itkut jo itketty ja sairastamiset sairastettu. 

Isompiakin lapsia on jo kova ikävä. Onneks niillä on kuullemma ollu kivaa isib kanssa. Saanu nukkua äitin paikalla ja levittää varmaan kaikki lelutkin pitkin kämppää. :)

Sinä siellä jossain, anna meidän sairastelujen olla nyt tässä. Kiitos. 

Kuinka muiden vuosi on vaihtubut?

Pieni potilas

Mies kysyi multa noin viikko sitten, mitä hittoa mä teen kun en oo koskaan kipeä. Jaa a? Ehkä se on se kakkavaippojen vaihdon yhteydessä jäänyt yllätys johonkin ja vastustuskyky kasvaa sen myötä? No joo, tuskin. En tiedä vastausta tähän?

Aloin miettiä asiaa ja tajusin pitkän mietinnän jälkeen että en oo ollu kyllä pitkään aikaan kunnolla kipeenä. Ja toivottavasti en tuukkaan. Kokemusta kun on siitä, että kipeenä joutuu hoitamaan yksin lapset. 

Tällä kertaa vältyin jälleen itse taudilta, mitä meidän muu sakki kierrättää vuoron perään. Mutta meidän toinen kaksosista tais ottaa munkin pöpöt. Reppanalla ollut jo monta päivää kuumetta. Panadolilla pieni lasku hetkellisesti, mutta jälleen se nousee. En ollu kuitenkaan huolestunu, koska vielä eilen poika söi ihan hyvin ja oli lähes oma itsensä. Yöt tosin on ollu kyllä ihan jotain muuta kun normaalia. Huh!! Tää mamma valvonu nyt 2yötä??)

Tänään aamulla pikku herralle ei kuitenkaan kelvannut ruoka. Sen sijaan, unta on napattu palloon aika tarkkaan 10h kello välillä 8-19.30. Siinä vaiheessa kun hengitysvälit alkoi pidentyä en miettinyt hetkeäkään. 

Lähdettiin samantien omaan tk:hon. Siellä heti jonon ohi ja lääkäriltä lähete keskussairaalaan. 

Ainut mihin on tarvinnut odottaa on ollut ilmottautumisluukku. 

Labrat ja kaikki otettu. Saturaatio laahaa ja tulehdusarvot on vähän koholla. 

Nyt me keräillään voimia lastenosastolla ja yritetään selvitellä yön yli mistä kiikastaa. 

Meidän pieni potias :(

Vuoden 2014 lopetus ja Vuoden 2015 alotus

Niin se vuosi vierähti. Viime vuoteen mahtui paljon hyvää. En oikeestaan löydä muuta moitittavaa kuin oma olotila kaksosia odottaessa. Sekin marttyyrinen voivottelu tuntuu naurettavalta nyt jälkeen päin.  :)

Uusivuosi vietettiin perheenä kotona. Polteltiin sädetikkuja, herkuteltiin, pelattiin isompien kanssa lautapelejä ja illalla pojat lähtivät isin kanssa kaupunkiin kattomaan rakketaja. Kaikin puolin onnistunut vuoden vaihde. 

Miten me sitten saatiin elää vuosi 2014...

Tammikuu

Muistan kuin eilisen kuinka olin valmis tekemään mitä tahansa että se kamala oksennustauti lähtisi meidän kodista. Me vanhemmat oksennettiin kilpaa lasten kanssa. Muilla se loppui ja mulla se jatkui. Tällöin tiesin jo odottavani ja hetken jo luulin, että se lapsi tulisi syntymään mun suusta. 

Helmikuu

Olin jo niin uupunut siihen melkeen viikon kestävään 24/7 "oksennustautii"(jota se kyllä olikin aluksi), joten marssin lääkäriin. Jouduin tiputukseen ja lääkäri epäili suolitukosta, joten päätti varmuudella ultrata. Suoli oli normaalin näköinen, mutta kohdussa nähtiin köllöttelevän kaksi pikkuista yhden sijaan. Tämä oli siis todennäköisesti syy "jatkuneeseen oksennustautiin". Niin kuin se olikin...!!

Maaliskuu

Jatkoin töitä pienen sairasloman jälkeen, mutta ilman yövuoroja. Itsellä kun meni voimat päivällä oksentamiseen ja yöllä valvomisen, en halunnut antaa kropalle enään yhtään enempää ressiä. Matkattiin kuitenkin ystävän kanssa Helsinkiin pienellä lomalle. 

Huhtikuu

Paha olo jatkui ja olin monta kertaa lähes varma, etten halua enään ikinä olla raskaana. Joka paikkaa särki ja olin pyörtyä jo pelkällä istumisella. Alapaine huiteli alle 60 ja yläpaine alle 100. Samalla esikoinen, joka tuntuu olevan allerginen keväällä ihan kaikelle, sairasti niin kamalan allergian.  Valvoin yöt, jotta tietäisin pojan olevan hengissä. Eri Lääkkeitä meni parhaillaan 9kpl päivässä. Kevät oli kauhea. Yöt sylittelin, itkettiin, istuin suihkussa höyryhengittelemässä pojan kanssa, oksensin itse, itkin itkin ja itkin. Onko mitään kamalampaa katsottavaa, kun oma lapsi näyttää kärsivän?!

Toukokuu

Juhlittiin esikoisen 4v synttäreitä ja oltii sairaslomalla, milloin kenenkä taudin takia. Saatiin myös tietää ultrassa, että masussa köllöttelisi pojat. Allergia jatkui esikoisella. Jouduttiin osastolle pariksi päiväksi. Lääkkeet jatkui, mutta muutamalla dropilla vähemmän. 

Sieltä herra sai tämän koiran ja joka ilta se löytyy pojan kainalosta. (Kiitos A9:n Kristianille!)

Kesäkuu

Olin ensin sairaslomalla oman sairastamisen takia ja sen jälkeen jäinkin pois töistä kun oma kroppa ei enään jaksanut. Vaikka masu oli pieni siihen nähden että kaksosia odotin, oli se ihan eriluokkaa kun yhtä odottaessa.

Heinäkuu

Yritin antaa kaiken mahdollisen ajan ja panoksen perheelle. Etenkin lapsille. Ne kun eivät ymmärrä kaksosten synnyttyä, ettei äitillä oo samallalailla antaa aikaa kun ennen. Mies jäi lomalle ja oli ihana olla kotona koko perhe. Käytiin uimarannoilla 100km päässä ja syötiin herkkuja. Mökkeiltiin ja nähtiin ystäviä. Oma olo antoi jo hiukan enemmän voimia itselle. Käytiin myös studiossa napsimassa masukuvat talteen. 

Elokuu

Jouduin pakkolepoon viikkoksi ja heti kun aloin liikkua päättivät kaksoset syntyä. Rv 35+2. Kaikki meni paremmin kun hyvin ja oltiin kotona kaikki jo muutaman päivän päästä sektiosta. Jouduttiin(miehen mielestä ehkä saatiin) ostaa uusi auto. 

Syyskuu

Elettiin uudenlaista arkea suur perheenä. 

Lokakuu

Aloitin salilla käymisen ja arki rullasi. Kaksoset saivat kasteessa nimet. 

Marraskuu

Tavallista arkea ja liikuntaa. 

Joulukuu

Isommat lapset jäivät päiväkodista 3kuukauden lomalle. Yksi pojista täytti 3vuotta. Sekä kaksoset olivat ensimmäisen kerran yökylässä veljien kanssa kun järjestin miehelle yllätys reissun Anna Abreun keikalle. 

Vuosi 2014 on ollu loppuen lopuksi positiivinen vuosi. Ensi vuodelle toivon parempaa kevättä allergioiden suhteen. Haluan itse päästö kesäkuntoon, jotta voin hyvillä mielin kulkea biksuissa rannalla. Jos siellä täällä on vähän jtn "ylimääräistä", olkoon!!! Ennen kaikkea..

Vuonna 2015 haluan olla entistäkin parempi äiti ja vaimo.

Ihanaa alkavaa vuotta kaikille <3